Heinäkuu 2009 - Tammikuu 2010

Syksyllä lopetin allergialääkkeiden käytön ja kohti joulua mentäessä työkiireet lisääntyy ja päivät pitenee. 

Koska unenlaatu ei ole psykoterapiasta huolimatta parantunut yhtään pitää taas tilailla lääkäriltä aikaa.

Nyt sitten päädyn meille määrätylle työterveyslääkärille. 

Kerron lääkärille tilanteestani ja päädytään siihen että otetaan uudestaan samat verikokeet mitä noin puolitoistavuotta sitten. Lisäksi keuhkot, sydän ja kilpirauhanen tutkitaan.

Kokeista ei ilmene mitään poikkeavaa. 

Lääkäri kyselee työstäni ja työilmapiiristä. Ja taas kysellään tnnenko itseäni masentuneeksi ja tarjotaan siihen lääkkeitä. Niitä en kumminkaan halua kokeilla koska en tunne että olisin masentunut. Sitä myöskin tivaa minulta, että mitä siellä töissä on kun en siellä pysty olemaan. En oikein etes ymmärrä mitä se tarkoitti tuommoisilla kysymyksillä. Mutta luulen sen luulleen että olen työpaikkakiusattu tai jotain sen suuntaista.

Olin aika herkillä ja väsynyt tuossa vaiheessa, joten lääkärin olemus ja sen suhtautuminen asiaan hieman säikäytti minua. Jopa hieman pelotti mennä sen vastaanotolle.

Olen aamuisin niin väsynyt ja kipeä, että kun nousen sängystäni, niin minua koskee melkein joka lihakseen ja ensimmäisten askelten ottaminen on tosi kivuliasta. Jotenkin tuntuu että en saa otettua normaalia askelta vaan pitää varpaillaan hipsiä ensimmäiset metrit. Vessan peilistä minua katsoo nainen jonka silmien valkuaiset eivät ole olleet valkoiset viimeiseen vuoteen. Verestävän punaiset aamusta iltaan.

Myöskin ihoni voi todella huonosti. Kasvoihin ja varsinkin leukaperiini on tullut märkiviä patteja ja finnejä.

Keho on turvoksissa ja hengästyn helposti.

Ennen uniongelmiani pystyin nukkumaan päiväunia, mutta nyt sekään ei onnistu. Joten en etes sillä tavalla saa yhtään helpotusta tilanteeseeni. Kun yritän nukkua päivällä, niin juuri kun olen nukahtamassa säpsähdän hereille ja sen jälkeen on pakko nousta sängystä pois.

Yölläkin minulla on tosi voimakkaita asennon vaihtoja. kerrankin pyörähdin sängyssäni niin voimakkaasti että tipahdin sängystä ja löin pääni yöpöytään. tuntui että noin äkkinäisiin liikkeisiin en olisi valveilla ollessani etes pystynyt. 

Tätä oli jo jatkunut niin pitkään että oli vaikeaa oikein enää iloita mistään. Aina olin toiveikkaasti suhtautunut kaikkiin asioihin mistä olisi voinut olla apua. Kumminkin joka kerta tuli petyttyä ja piti taas valaa itseensä uskoa että viellä minä joku päivä nukun kunnon yöunet. Tahdoin saada selville sen että mistä tuo uniongelma johtuu. 

Välillä iski turhautuminen ja join itseni oikein kunnon känniin. Pieneksi hetkeksi ongelmat unohtuivat. Se ei ainaskaan parantanut tilannetta ja krapulat oli aivan kauheita. 

Olin varmasti aika kauhea ja pelottavakin ihminen tuossa vaiheessa. Suurin osa varmasti piti minua ihan hulluna ja en oikeestaan ihmettele sitä yhtään. Osa taas oli sitä mieltä että voisin jo lopettaa tuon höpsimisen ja jatkaa elämääni eteenpäin. Sitähän olin yrittänytkin tehdä koko ajan. Olin yrittänyt selvittää asioitani ja etsiä ratkaisuja ongelmiini jotta olisin voinut jatkaa normaalia työssäkäyvän ihmisen elämää. Olisin varmaan myös voinut ottaa ensimmäisen lääkärin tarjoilemat masennuslääkkeet vastaan ja turruttaa viimeisetkin tunteet niillä, mutta onneksi en tehnyt niin koska se ei tuntunut oikealta ratkaisulta.

Marraskuun lopussa jään parin viikon sairaslomalle kun en enää jaksa tehdä töitä ja kun työpaikalla on semmoinen tilanne että suurimmat joulu kiireet on osaltani hoidettu kuntoon. Olin idiootti kun laitoin työpaikan asiat itseni edelle, mutta yritin viimeiseen asti hoitaa työni ja olla tuottamatta työpaikalleni ongelmia väsymykseni takia. Olen aina ollut vähän ylisuorittaja noissa töissäni, koska kasvoin semmoisessa perheessä missä isä mittasi ihmisten arvostusta sillä miten kovia ne ovat tekemään töitä.

Sairaslomalta palattuani jaksoin tehdä vain muutaman päivän töitä ja jouduin jäämään uudelle sairaslomalla. Tämä oli kolmen viikon mittainen ja minulle sanottiin että voisin olla jatkoa silmällä pitäen yhteydessä taas samaan psykiatriin millä olin jo aiemmin käynyt.

Psykiatri toteaa minut työkyvyttömäksi ja saan sairaslomaa tammikuun loppuun saakka.

Työpaikalla suhtaudutaan suht hyvin sairaslomaani ja annetaan semmoinen ohje että ole vaikka kuinka pitkään sairaslomalla kunhan olet yhtäjaksoisesti ja työkykyinen kun palaat!

Tammikuu 2009-Heinäkuu 2009

Koska nämä vuodet meni aika sumussa ja univajeen takia en edes muista kovinkaan hyvin mitä tapahtui milloinkin, niin muistelemani hirveän työterveyslääkärin vastaanotolle päädyn vähän myöhemmin.

Nyt pääsin viellä ihan inhimillisesti suhtautuvan lääkärin puheille. Joskus mietin sitäkin että miten erilailla nämä asiat kohdallani olisi mennyt jos oisin saanut käydä tällä lääkärillä koko ajan, eikä minua olisi laitettu työpaikkani työterveyslääkärille. 

Tälläkin lääkärireissulla kysytään ensimmäisenä olenko tai tunnenko itseäni masentuneeksi. Vastaan että en, mutta tunnen itseni todella väsyneeksi.

Lääkäriltä saan lähetteen psykiatrille. Mietitään olisiko psykoterapiasta tai hypnoosihoidoista apua minulle. Saan myös uudestaan kokeiltavaksi Opamox lääkkeet. Joista ei kumminkaan ole mitään hyötyä.

Psykiatrin vastaanotolla kokeillaan suggestioperäistä rentouttamista eli hypnoosia. Joka ei kumminkaan kohdallani onnistu. Lääkärin mukaan noin yksi ihminen kymmenstä ei vaivu hypnoositilaan. Tämän jälkeen jutellaan mahdollisesta psykoterapian aloittamisesta ja sovitaan että rupean etsimään terapeuttia itselleni. 

Aikaisemmat lääkärit sanoivat että olen jo kokeillut kaikkia mahdollisia nukahtamis ja unilääkkeitä. Psykiatrilla oli kumminkin viellä pari lääkettä mitä voisin kokeilla. Klotriptyl ja Circadinkaan ei auta nukkumaan. Toinen noista lääkkeistä aiheutti jäsenten kouristeluja. Oli aika pelottavaa, kun juuri nukahtamisen hetkellä käsiä ja jalkoja kouristaa, etkä mahda sille mitään. Lisäksi olin niin väsynyt etten ensin ymmärtänyt että se johtui lääkkeistä, koska käsivarsissani oli ollut puutumisen tunnetta jo jonkin aikaa ja aina ennen nukahtamista olin säpsähtänyt hereille ja vasta sitten nukahtanut. Joten otin niitä muutamana iltana kunnes tajusin että voimakkaat kouristelut johtuu lääkkeistä.

Löysin itselleni terapeutin ja aloitin KELA:n lääkinnällisen kuntoutuksen psykoterapiassa. Sain päätöksen vuodeksi. Kelan korvaus kattoi muistaakseni noin 40 % känntikerrasta. Kävin terapiassa kerran viikossa ja muistaakseni kuukaudessa siihen meni rahaa yli 200 euroa. Siinä vaiheessa oli aivan sama mitä mikäkin maksaa, jos siitä vaan olisi yhtään apua. Muuten minulla ei olisi edes ollut varaa, mutta olin saanut puoli vahingossa neuvoteltua itselleni hyvän palkan ennen uniongelmia. Näytti sille että se harmitti työnantajiani, vaikka eivat he sitä tietenkään myöntäneet. En edes halua miettiä sitä miten paljon minulta on mennyt rahaa tuon uniongelman selvittämiseen.

Psykoterapiassa teimme alkuun uniseurantaa, sain ohjeita palleahengitysharjoituksiin ja sovellettuun rentoutukseen. Kävimme läpi menneisyyttäni ja luonteenpiirteitäni.

Sain myös ohjeita tietoiseenläsnäoloon.

Kevään alkaessa jouduin turvautumaan allerialääkkeisiin, koska olin herkistynyt ainakin koivulle ja joillekkin heinille.

Kesälomilla sain taas hieman voimia takaisin, kun sain levätä ja olla poissa töistä.