keskiviikko 18. maaliskuuta 2015


Nyt laitetaan piste tälle ankeudelle.

On tullut mietittyä tätä seitsemän vuoden taivalta tässä viime aikoina tosi paljon. 
On tullut välillä ryvettyä oikein kunnolla pohjalla kun en ole enää muuta osannut tehdä.
Olen vain sivusta katsellut kun kavereiden elämät menee eteennpäin. He löytävät puolison, tekevät lapsia, etenevät urallansa. Toisin kuin minä joka vain olen pyörinyt tämän home asian ympärillä. 

Mutta olen huomannut että tuo ei ole koko totuus minun elämästäni. Itseasiassa olen tehnyt ja saanut paljonkin erilaisia asioita.
Olen voittanut yhden suurista peloistani ja uskaltautunut auton rattiin ja saanut jopa ajokortin.
Olen jättänyt vakituisen työpaikan ja muuttanut toiseen kaupunkiin. 
Olen opiskellut itselleni uuden ammatin ja melkein toisenkin.
Olen kirjoittanut tätä blogia auttaakseni kohtalotovereita ja että tämä asia tulisi enemmän ihmisten tietoisuuteen.
Olen oppinut arvostamaan ja rakastamaan itseäni. Olen myös oppinut kuuntelemaan vaistojani ja sisäistä ääntä ja sitä mitä sillä on kerrottavana minulle. Opettelen noudattamaan sen viestejä. Siihen tosin tarvitsen rohkeutta lisää. Mutta tulevaisuus varmasti suo sitä minulle. Näistä asioista olen todella kiitollinen. 
Onneksi olen saanut rohkeutta elää ja olla juuri sellainen kuin olen. Ei ole yhtään ikävä sitä nuorta epävarmaa, arkaa, pelokasta Suvia. Nykyisin nuo piirteet on vaihtuneet itsevarmuuteen, rohkeuteen ja uteliaisuuteen.
Matkan varrella olen menettänyt ihmisiä ympäriltäni. Muutamia sukulaisia, ystäviä ja kavereita. Toivon että he jonakin päivänä ymmärtävät sen että en ole voinut roikottaa heitä mukanani tuhlaamassa vähiä energioitani. En näe mitään syytä olla tekemisissä sellaisten ihmisten kanssa jotka pahoittavat mieleni kerta toisensa jälkeen. 
Toisaalta nämä ihmiset ovat toimineet tietynlaisena varoittavana esimerkkinä siitä millaiseksi en itse halua koskaan tulla. Kiitos siitä heille. 
Mutta jos on porukkaa karsiutunut niin olen kyllä saanut tilalle mahtavia uusia ihmisiä. Ja siitä olen tosi kiitollinen. 
Olen myös kiitollinen niistä ketkä on jaksaneet minua nämä vuodet. En välttämättä ole ollut helpointa seuraa. 
Luulen että tämä paini näiden ongelmien kanssa on saanut minut ajattelemaan niin että missä nousee homeinen seinä vastaan niin se ei ole tarkoitettu minulle. 
Välillä vaan on tullut uiskenneltua niin syvissä vesissä että on ollut vaikeaa seurata omia tuntemuksia ja itsepäisyydellä saattaa olla myös osuutta asiaan negatiivisessa mielessä.
Toivon että tulevaisuus johdattaa minut oman perheen pariin, mielekkääseen työhön ja terveeseen elämään. 



1 kommentti:

  1. On todella tärkeää, että kirjoitat kokemuksistasi. Toki on ahdistavaa lukea näitä - olen itsekin sairastunut vakavasti homeiden takia, ja käynyt todella pitkän ja vaikean tien. Nyt asiani ovat monella tapaa hyvin: löysin lopulta puhtaan työpaikan, minkä jälkeen tilanne koheni. Mutta kyllä työpaikkaa etsiessä sai kokea ymmärtämättömyyttä ja jopa äärimmäisen julmaa kohtelua (mm. laittoman irtisanomisen). Joko luovutan -kysymys saa muistamaan, että kyllä minäkin usein ajattelin luovuttavani, kun elämässä ei enää tuntunut olevan mitään mieltä.

    Toivon, että sinäkin saisit vielä kokea jotakin hyvää. Blogisi on todella tärkeä.

    VastaaPoista