Heinäkuu 2009 - Tammikuu 2010

Syksyllä lopetin allergialääkkeiden käytön ja kohti joulua mentäessä työkiireet lisääntyy ja päivät pitenee. 

Koska unenlaatu ei ole psykoterapiasta huolimatta parantunut yhtään pitää taas tilailla lääkäriltä aikaa.

Nyt sitten päädyn meille määrätylle työterveyslääkärille. 

Kerron lääkärille tilanteestani ja päädytään siihen että otetaan uudestaan samat verikokeet mitä noin puolitoistavuotta sitten. Lisäksi keuhkot, sydän ja kilpirauhanen tutkitaan.

Kokeista ei ilmene mitään poikkeavaa. 

Lääkäri kyselee työstäni ja työilmapiiristä. Ja taas kysellään tnnenko itseäni masentuneeksi ja tarjotaan siihen lääkkeitä. Niitä en kumminkaan halua kokeilla koska en tunne että olisin masentunut. Sitä myöskin tivaa minulta, että mitä siellä töissä on kun en siellä pysty olemaan. En oikein etes ymmärrä mitä se tarkoitti tuommoisilla kysymyksillä. Mutta luulen sen luulleen että olen työpaikkakiusattu tai jotain sen suuntaista.

Olin aika herkillä ja väsynyt tuossa vaiheessa, joten lääkärin olemus ja sen suhtautuminen asiaan hieman säikäytti minua. Jopa hieman pelotti mennä sen vastaanotolle.

Olen aamuisin niin väsynyt ja kipeä, että kun nousen sängystäni, niin minua koskee melkein joka lihakseen ja ensimmäisten askelten ottaminen on tosi kivuliasta. Jotenkin tuntuu että en saa otettua normaalia askelta vaan pitää varpaillaan hipsiä ensimmäiset metrit. Vessan peilistä minua katsoo nainen jonka silmien valkuaiset eivät ole olleet valkoiset viimeiseen vuoteen. Verestävän punaiset aamusta iltaan.

Myöskin ihoni voi todella huonosti. Kasvoihin ja varsinkin leukaperiini on tullut märkiviä patteja ja finnejä.

Keho on turvoksissa ja hengästyn helposti.

Ennen uniongelmiani pystyin nukkumaan päiväunia, mutta nyt sekään ei onnistu. Joten en etes sillä tavalla saa yhtään helpotusta tilanteeseeni. Kun yritän nukkua päivällä, niin juuri kun olen nukahtamassa säpsähdän hereille ja sen jälkeen on pakko nousta sängystä pois.

Yölläkin minulla on tosi voimakkaita asennon vaihtoja. kerrankin pyörähdin sängyssäni niin voimakkaasti että tipahdin sängystä ja löin pääni yöpöytään. tuntui että noin äkkinäisiin liikkeisiin en olisi valveilla ollessani etes pystynyt. 

Tätä oli jo jatkunut niin pitkään että oli vaikeaa oikein enää iloita mistään. Aina olin toiveikkaasti suhtautunut kaikkiin asioihin mistä olisi voinut olla apua. Kumminkin joka kerta tuli petyttyä ja piti taas valaa itseensä uskoa että viellä minä joku päivä nukun kunnon yöunet. Tahdoin saada selville sen että mistä tuo uniongelma johtuu. 

Välillä iski turhautuminen ja join itseni oikein kunnon känniin. Pieneksi hetkeksi ongelmat unohtuivat. Se ei ainaskaan parantanut tilannetta ja krapulat oli aivan kauheita. 

Olin varmasti aika kauhea ja pelottavakin ihminen tuossa vaiheessa. Suurin osa varmasti piti minua ihan hulluna ja en oikeestaan ihmettele sitä yhtään. Osa taas oli sitä mieltä että voisin jo lopettaa tuon höpsimisen ja jatkaa elämääni eteenpäin. Sitähän olin yrittänytkin tehdä koko ajan. Olin yrittänyt selvittää asioitani ja etsiä ratkaisuja ongelmiini jotta olisin voinut jatkaa normaalia työssäkäyvän ihmisen elämää. Olisin varmaan myös voinut ottaa ensimmäisen lääkärin tarjoilemat masennuslääkkeet vastaan ja turruttaa viimeisetkin tunteet niillä, mutta onneksi en tehnyt niin koska se ei tuntunut oikealta ratkaisulta.

Marraskuun lopussa jään parin viikon sairaslomalle kun en enää jaksa tehdä töitä ja kun työpaikalla on semmoinen tilanne että suurimmat joulu kiireet on osaltani hoidettu kuntoon. Olin idiootti kun laitoin työpaikan asiat itseni edelle, mutta yritin viimeiseen asti hoitaa työni ja olla tuottamatta työpaikalleni ongelmia väsymykseni takia. Olen aina ollut vähän ylisuorittaja noissa töissäni, koska kasvoin semmoisessa perheessä missä isä mittasi ihmisten arvostusta sillä miten kovia ne ovat tekemään töitä.

Sairaslomalta palattuani jaksoin tehdä vain muutaman päivän töitä ja jouduin jäämään uudelle sairaslomalla. Tämä oli kolmen viikon mittainen ja minulle sanottiin että voisin olla jatkoa silmällä pitäen yhteydessä taas samaan psykiatriin millä olin jo aiemmin käynyt.

Psykiatri toteaa minut työkyvyttömäksi ja saan sairaslomaa tammikuun loppuun saakka.

Työpaikalla suhtaudutaan suht hyvin sairaslomaani ja annetaan semmoinen ohje että ole vaikka kuinka pitkään sairaslomalla kunhan olet yhtäjaksoisesti ja työkykyinen kun palaat!

Tammikuu 2009-Heinäkuu 2009

Koska nämä vuodet meni aika sumussa ja univajeen takia en edes muista kovinkaan hyvin mitä tapahtui milloinkin, niin muistelemani hirveän työterveyslääkärin vastaanotolle päädyn vähän myöhemmin.

Nyt pääsin viellä ihan inhimillisesti suhtautuvan lääkärin puheille. Joskus mietin sitäkin että miten erilailla nämä asiat kohdallani olisi mennyt jos oisin saanut käydä tällä lääkärillä koko ajan, eikä minua olisi laitettu työpaikkani työterveyslääkärille. 

Tälläkin lääkärireissulla kysytään ensimmäisenä olenko tai tunnenko itseäni masentuneeksi. Vastaan että en, mutta tunnen itseni todella väsyneeksi.

Lääkäriltä saan lähetteen psykiatrille. Mietitään olisiko psykoterapiasta tai hypnoosihoidoista apua minulle. Saan myös uudestaan kokeiltavaksi Opamox lääkkeet. Joista ei kumminkaan ole mitään hyötyä.

Psykiatrin vastaanotolla kokeillaan suggestioperäistä rentouttamista eli hypnoosia. Joka ei kumminkaan kohdallani onnistu. Lääkärin mukaan noin yksi ihminen kymmenstä ei vaivu hypnoositilaan. Tämän jälkeen jutellaan mahdollisesta psykoterapian aloittamisesta ja sovitaan että rupean etsimään terapeuttia itselleni. 

Aikaisemmat lääkärit sanoivat että olen jo kokeillut kaikkia mahdollisia nukahtamis ja unilääkkeitä. Psykiatrilla oli kumminkin viellä pari lääkettä mitä voisin kokeilla. Klotriptyl ja Circadinkaan ei auta nukkumaan. Toinen noista lääkkeistä aiheutti jäsenten kouristeluja. Oli aika pelottavaa, kun juuri nukahtamisen hetkellä käsiä ja jalkoja kouristaa, etkä mahda sille mitään. Lisäksi olin niin väsynyt etten ensin ymmärtänyt että se johtui lääkkeistä, koska käsivarsissani oli ollut puutumisen tunnetta jo jonkin aikaa ja aina ennen nukahtamista olin säpsähtänyt hereille ja vasta sitten nukahtanut. Joten otin niitä muutamana iltana kunnes tajusin että voimakkaat kouristelut johtuu lääkkeistä.

Löysin itselleni terapeutin ja aloitin KELA:n lääkinnällisen kuntoutuksen psykoterapiassa. Sain päätöksen vuodeksi. Kelan korvaus kattoi muistaakseni noin 40 % känntikerrasta. Kävin terapiassa kerran viikossa ja muistaakseni kuukaudessa siihen meni rahaa yli 200 euroa. Siinä vaiheessa oli aivan sama mitä mikäkin maksaa, jos siitä vaan olisi yhtään apua. Muuten minulla ei olisi edes ollut varaa, mutta olin saanut puoli vahingossa neuvoteltua itselleni hyvän palkan ennen uniongelmia. Näytti sille että se harmitti työnantajiani, vaikka eivat he sitä tietenkään myöntäneet. En edes halua miettiä sitä miten paljon minulta on mennyt rahaa tuon uniongelman selvittämiseen.

Psykoterapiassa teimme alkuun uniseurantaa, sain ohjeita palleahengitysharjoituksiin ja sovellettuun rentoutukseen. Kävimme läpi menneisyyttäni ja luonteenpiirteitäni.

Sain myös ohjeita tietoiseenläsnäoloon.

Kevään alkaessa jouduin turvautumaan allerialääkkeisiin, koska olin herkistynyt ainakin koivulle ja joillekkin heinille.

Kesälomilla sain taas hieman voimia takaisin, kun sain levätä ja olla poissa töistä.

Heinäkuu 2008-Tammikuu2009

Kesän aikana sai ihan vähän voimia takaisin, koska oli pieniä loma pätkiä. Nukkuminen on kumminkin edelleen katkonaista ja levotonta. Aloittelin käymään salilla ja jumpissa, koska kuvittelin että urheilu ja fyysinen liikunta toisivat paremmat unet. Yritin tasaiseti harrastaa fyysistä ja aerobista liikuntaa.

Syksyllä taas sama tahti jatkui työpaikalla mikä oli ollut jo vuosien ajan. Tein melkein joka viikko ylitöitä ja pitkää päivää.

Toimin sekatavarakaupan myymäläpäällikkönä ja toimenkuvaani kuului melkein kaikki työtehtävät mitä kauppa pitää sisällään.

Jo itse työ oli fyysisesti rasittavaa ja vastuuta oli paljon. En kumminkaan kokenut että työni vaativuus olisi vienyt minulta yöunet.
Olen aina ollut kova tekemään töitä ja tehnyt ne myös kunnolla ja työnantajaani kunnioittaen. Niinpä nytkin kohti joulua mentäessä minulla vaan tahti kiihtyi ja voimat väheni. Aattelin ettei työpanokseni yhtään saisi huonontua, vaikka kuntoni huononi koko ajan.

Syksyn aikana kokeilin vaihtoehtoisa hoitomuotoja. Kävin akupunktiossa ja modernissa vyöhyketerapiassa.
Akupunktiosta ei ollut mitään apua. Vyöhyketerapiassa sain samalla jutella ongelmastani ja oikeestaan silloin kävin mietimään semmoistakin vaihtoehtoa että johtuuko uniongelmat joistakin selvittämättömistä asioista.
Olin kumminkin joutunut vanhempieni taholta kestämään aika vaikeita asioita ja heiltä ei oikein ole saanut ikinään mitään tukea mihinkään. Isääni minun asiat ei olleet kiinnostaneet yli kymmeneen vuoteen ja äidinkin kanssa alkoi mennä huonompaan suuntaan välit. Kun en niitä saanut omin voimin korjattua ja tuntui että asiat menee vaan enemmän solmuun, niin kävin miettimään muita vaihtoehtoja niiden selvittämiseksi.

Päivät kävin töissä, joka toinen ilta salilla ja joka toinen ilta makasin sohvalla puolikuolleena. Yöt yritin saada nukuttua ja kerättyä voimia, mutta aamulla kun heräsin, olin kuin krapulainen humalainen. Joka paikkaan koski, kasvoja ja ihoa kihelmöi ja olin pettynyt kun taas oli huono yö takana ja pitäisi päivä jaksaa taas töissä.

Vasta jälkikäteen olen tajunnut miten hyvä olisi ollut jos olisin elänyt jonkun kanssa yhdessä. Kukaan ei olisi katsonut sivusta sitä minun riutumista, vaan olisi pakottanut menemään lääkäriin eikä vaan odottelemaan unien korjaantumista.

Eli ei muuta kuin taas aikaa tilaamaan ja kohtaamaan ehkä inhottavin lääkäri päällä maan.  

 Tammikuu 2008- Heinäkuu2008

Tammikuussa 2008, luettuani Stumppaa tähän kirjan, poltin viimeisen tupakkani. Loput röökit ja sytkärin heitin Pielisjokeen, tai siis siihen jäällehän ne jäivät koska joki sattui olemaan umpijäässä. Siinä viimeistä tupakkaani poltellessa tiedän että nyt onnistun, koska tunne on niin vahva. Olin polttanut noin 14 vuotta ja siitä suurimman osan aikaa meni toppa päivässä. Joitakin surkeita lopettamisyrityksiä oli takana, mutta mitkään niistä eivät olleet tuntuneet noin hyvältä.

Kuvittelin että nyt se vasta alkaa elämä maistumaan ja tuoksumaan hyvälle ilman tupakkaa. Olin todella onnellinen ja tyytyväinen lopettamispäätökseen ja sen toteuttamiseen.

Siitä se sitten alkaa, monen vuoden helvetti, joka jatkuu edelleen.

Ensimmäisen viikon jälkeen lopettamisesta huomasin, että nukkuminen oli katkonaista ja että näin paljon unia joihin heräsin. Minulla oli ollut nukahtamisvaikeuksia noin puolentoista vuoden ajan silloin tällöin ja muutenkin oli ollut rankkaa selvittämättömien asioiden ja lähisukulaisen psykoosi kohtauksen takia. Olin saanut nukahtamislääkkeitä lääkäriltä, joita voisin ottaa vaikeina aikoina. Lisäksi olin käynyt juttelemassa mielenterveyspoliklinikalla, kun tuntui että oli liikaa huolia kannettavana. Se oli varmasti hyvä asia että kävin jakamassa taakkaani. Näin jälkikäteen mietittynä luulen että se edesauttoi onnistumista tupakoinnin lopettamisessakin. Siksi se lopettaminen varmaan tuntuikin niin hyvälle, kun oli tunne että, elämä lähtee menemään parempaan suuntaan ja että voin ruveta pitämään itsestäni parempaa huolta.

 Koska unen laatu oli selvästi heikompaa lopetettuani, niin kokeilin niitä nukahtamislääkkeitä taas. Opamaxista ja Mirtazapinista ei kumminkaan ollut mitään apua. Kuvittelin myös että uniongelmat voisivat olla vieroitusoireita tupakasta. Joitakin viikkoja seurattuani tilannetta, tilaan lääkärille ajan, koska tilanne menee vain pahemmaksi . Joka yö toistuu samanlaisena. Juuri kun olen nukahtamassa säpsähdän tosi voimakkaasti hereille ja sitten vähän ajan päästä vasta nukahdan uudestaan. Nukun noin 1-3 tuntia ja herään johonkin uneen, nukahdan taas ja sama homma herään jonkun ajan kuluttua taas uneen. Herään monesti yön aikana ja yhtäjaksoista unta ei tule ollenkaan. Aamulla on semmoinen olo, ettei olisi nukkunut lainkaan. Yö toisensa jälkeen huonoilla unilla vie kaikki voimat ja työpäivän jälkeen ei jaksa tehdä enää mitään.

Lääkäri määrää verikokeita, kilpirauhanen tutkitaan ja samoin sydän ja keuhkot. Lisäksi saan uuden lääkkeen mitä kokeilla nukkumiseen. Tenox ei kumminkaan tehoa. Verikokeista ei selviä mitään outoa ja kilpirauhanen, sydän ja keuhkotkin on kunnossa. Seuraava lääke on Surmontil. Sekään ei vie tajua kankaalle, vaan sama levoton meininki jatkuu yö toisensa jälkeen. 

Ensimmäisen puolen vuoden aikana tupakoinnin lopettamisesta lihoin reilusti yli kymmenen kiloa. olen aina ollut tosi hoikka ja tuntui järkyttävälle huomata miten äkkiä paino nousi ja kroppa muuttui ihan toiseksi. Koska olin pitkiä päiviä töissä ja työni oli fyysistä niin en enää illalla jaksanut muuta kuin maata sohvalla. Jossakin vaiheessa aloitin kuntosali harjoittelun, mutta en enää muista tarkkaa aloittamisajankohtaa. 

Koska noista lääkäreiden määräämistä lääkkeistä ei ollut mitään hyötyä niin kokeilin myös luontaistuotekaupan valikoimaa. Lisäksi huolehdin että unihygienia asiat on kunnossa.  Koko ajan uskottelen itselleni että kyllä minä vielä nukun kunnon yöunet. Kesälomallani sain hieman voimia takaisin koska ei tarvinnut rehkiä töissä.

En ole ihan pienestä vaivasta menossa lääkärille valittamaan ja tässäkin ongelmassa aina välillä odotin ja toivoin että nukkuminen onnistuisi ja voimat palautuisivat ihan itsekseen. Niinpä ei sitten kumminkaan käynyt ja puoli vuotta meni aika sumussa ja nopeasti.

Tästä tämä alkaa.

Nyt alkaa ideat loppumaan minulta, mitä tässä seuraavaksi pitäisi yrittää.
Tilanne on sellainen että joka paikassa ja joka asiassa mitä yritän niin nousee seinä vastaan ja se seinä on umpihomeessa.
Terveydentilanteeni huononee koko ajan ja alkaa usko loppumaan siihen että voisin elää normaalin ihmisen elämää.
Tarkoitus ei kumminkaan ole ruveta valittamaan ja surkuttelemaan omaa kohtaloaan. Vaan tarkoitus on kertoa millaisia asioita ja kohtelua ihminen voi saada osakseen, kun ei kuulu johonkin tiettyyn lokeroon tässä yhteiskunnassa. Ja kuinka törkeästi raha menee terveyden edelle ihmisten arvomaailmassa.

Rupean nyt pitämään tätä blogia monestakin syystä. Yksi syy on se että on aika vaikea kertoa ihmisille puhumalla tätä minun tarinaa, koska se on pitkä ja monivaiheinen. Luulen että kun kirjoitan kaikessa rauhassa, kaikesta kokemastani, niin saan asiani ilmaistua selvemmin.
Toinen syy on se että olen ollut asian kanssa aika yksin ja se voisi tehdä minulle hyvää kun kirjoitan sen ulos itsestäni.
Kolmas syy on se että haluan auttaa muita samassa tilanteessa olevia.
Viimeinen syy on se että en enää tiedä mitä seuraavaksi pitäisi tehdä.

Aloitan blogini kertomalla, mitä minulle on tapahtunut muutaman vuoden ajan ja jatkan sitten kertomalla sen hetkisestä elämästäni.

Blogi tulee todennäköisesti sisältämään semmoisia asioita, mitä ei monikaan pysty pitämään tosina. Välillä  ihmettelen sitä itsekkin mitä kaikkea on tullut koettua ja mistä kaikesta selvittyä.