Tammikuu 2011 - Heinäkuu 2011

Opiston kurssilla tutustuin erääseen toiseen opiskelijaan, jonka kanssa aina kahvitauolla juttelin. Kerran tuli puhetta tästä minun tilanteesta ja kerroin hänelle mitä minun viime vuodet oli olleet. Hän sanoi sen sanan ääneen mikä aiheuttaa jokaisessa jotakin reaktiota. Ja se sanahan on HOME! Hän kertoi että oli ollut ennen töissä sisäilmaongelmaisessa rakennuksessa. Siellä hän oli toistuvasti saurastellut ja ollut sen takia poissakin töistä. Vasta kun oli vaihtanut työpaikkaa olo oli kohentunut ja sairastelu ja oireet hävinneet kokonaan.

Päässäni alkoi asiat yhdistymään mitä enemmän kaivoin tietoa aiheesta ja mietin omaa historiaani, niin sitä varmemmaksi tulin siitä että työpaikallani on sisäilmaongelmia.  Olin ollut välillä niin väsynyt että en ollut osannut huomioida kaikkia muita oireita mitä minulla oli ollut unettomuus aikana.

Olin Innoissani siitä että vihdoinkin selittämättömiin oireisiin löytyisi syy. Menin työterveyslääkärin vastaanotolle toiveikkaana että nyt saan vihdoinkin apua. Olin listannut asioita mitä homeet voivat aiheuttaa ihmiselle ja mitä minulla oli ollut viimevuosien aikana. Olin kärsinyt nenän tukkoisuudesta ja ärsytyksestä, nuhasta, poskionteloiden kirvelystä, kurkun kuivuudesta, väsymyksestä, päänsärystä, nukahtamisvaikeuksista, heräilystä, migreenistä, ihon punoityksesta, suolistokouristuksista, vatsakivuista, lisääntyneestä virtsaamisen tarpeesta, hengenahdistuksesta, pistävästä tunteesta kurkussa ja allergioista.

Kerroin lääkärille epäilyistäni ja annoin listani hänelle luettavaksi. Lääkärin olemus muuttui hetkessä todella rauhattomaksi. Se rupesi vauhkoamaan minulle että oireiitteni aiheuttaja voi olla mikä vaan, mutta ei ainakaan home. Se oli niin outo reaktio lääkäriltä että muistan sen varmasti loppuelämäni. Kun hän siitä vähän rauhoittui, niin hän ojensi listani takaisin ja katsoi minua ja antoi ymmärtää että ei todellakaan aio ymmärtää minua. Olin aika hämilläni koko lääkärissä käynnistä ja siitä suhtautumisesta. Oli aika kauheaa kun menet toiveikkaana hakemaan apua ja saatkin sitten ymmärtää että tuo ihminen ei aio sinua auttaa millään tavalla.

Keuhkosairauksien poliklinikalla tehdyistä tutkimuksista ei löydy mitään astmaan viittaavaa. Kerroin sielläkin home epäilyistäni. Mutta kerta ei ole astmaa niin ei sitten vissiinkään ole mitään muutakaan selitystä sille että ei henki kulje. Enempää ei sitten tutkitakkaan kun kerroin että olen hakenut opiskelemaan ja jos pääsen niin lähden työpaikastani. Iho-ja allergiapuolen tutkimuksissa todettiin atooppinen- ja akneiho sekä siitepölyn aiheuttama allerginen nuha.

Viimeinen puoli vuotta töissä oli todella helvettiä. Siirryttyäni kassalle näin sellaisia asioita mitä en ollut ennen osannut huomioida. Tajusin myöskin sen miten pahassa välikädessä olin myymäläpäällikkönä ollut myyjien ja pomojen välissä. Ja kun viimeiset vuodet olivat olleet mitä olivat niin en yhtään ihmettele että oli jäänyt asioita huomaamatta. Siinä talossa ei osattu puhua todellisista asioista ja epäkohtien korjaaminen oli mahdotonta. Lisäksi muutaman kerran minuakin uskottiin vasta sitten kun asian selvittäminen meni osaltani itkuksi. Yleensä jos jotakin vakavampaa asiaa yritti selvittää niin se pistettiin ihan vitsiksi tai ei haluttu uskoa muita kuin erästä työntekijää, joka oli onnistunut jotenkin pyörittelemään pomot pikkusormiensa ympärille. Tämä työntekijä kohteli muita työntekijöitä todella inhottavasti ja tästäkään ei kukaan saanut pomoille sanottua mitään kun se olisi kuulemma ollut ihan turhaa. Tämäkin epäköhta selvisi karuudessaan minulle vasta sitten kun olin luopunut myymäläpäällikönpaikasta. Asiat olivat aika huonosti mutta minua se ei oikeestaan enää kinnostanut ollenkaan.

Kerran jouduin riitaan pomojeni kanssa siitä kun en halunnut heille enää juurikaan jutella. He tivasivat milloin aion lopettaa pelleilyni ja vastasin vaan että ei minulla ole heille enää mitään asiaa. Jotenkin se riita päätyi siihen että sanoin mitä olin kuullut muilta työntekijöiltä. Kerroin että he olivat luoneet semmoisen ilmapiirin että ihmiset eivät uskalla jäädä sairaslomalle tai mennä lääkäriin ja että heitä pelätään. Riita johti siihen että kun minulla oli seuraava päivä vapaata he esittivät jokaiselle työntekijälle muutaman kysymyksen liittyen sairaslomiin ja heihin. Minut kutsuttiin juttusille ja tehtiin selväksi että kukaan ei pelkää mitään ja että minä valehtelen. 

Juteltuani muutaman työkaverin kanssa he kertovat että kysymykset on muotoiltu silleesti että niihin ei voi vastata kuin kyllä tai ei ja että ne esitetään kasvotusten. Mitään perusteluja ei pyydetä. Luulen että vastaukset olisivat saattaneet olla erilaisia jos ne olisi annettu vaikka nimettömänä. Aika karulle tuntui tuo kyykytys. No siitä voin ainakin olla ylpeä että olin siinä talossa ainoa joka uskalsi sanoa asioita ääneen. 

Jotain pomojen arvostuksesta työntekijöitänsä kohtaan kertoo myös se, kun suomessa ihmisten ostovoima heikkeni niin osa-aikaisten työntekijöiden tunnit pudotetaan minimiin ilman että heitä siitä varoitetaan tai heille siitä kerrotaan. Eli esimerkiksi sopimuksessa on ollut 15 tuntia viikossa, mutta koko töissä olo ajan he ovat tehneet noin 30 tuntia viikossa. Niin kyllä pieni varoitus tai ilmoitus asiasta olisi ollut paikallaan. Samaan aikaa työnantajille ilmestyy uudet ja helvetin kalliit autot. Ei tuntunut kuulemma kivalle joistakin työntekijöistä tämä.

Minä laitoin asuntoni myyntiin keväällä ja sain sen myytyä. toukokuun lopussa olisi muutettava siitä pois. sanoin itseni irti ja lopetin työt toukokuussa. Loppuajan olin sairaslomalla koska minulla oli jo tosi vaikea koivuallergia.

Jännä juttu sekin että olin ensimmäinen työntekijä joka joutui antamaan kirjallisen irtisanoutumisen. Samaan aikaan eras toinenkin työntekijä irtisanoutui ja myöhemmin sain selville että sen ei tarvinnut sitä kirjallisesti tehdä. Ei taaskaan tuntunut kohtelu kovinkaan hyvälle.

Loppuajasta juttelin toisen pomoni kanssa tuosta home asiasta. Se sanoi että entisten omistajien aikaan rakennusta on tutkittu homeiden osalta, kun joku työntekijä on sairastellut ja epäillyt hometta. Mitään kuulemma ei ole löytynyt. Minä veikkaan että kun kyseessä on iso talo niin on vaan vähän jostakin nurkasta tutkittu ja todettu että ei hometta. Näin on saatu se ihminen hiljennettyä. Jos tämä tieto olisi tullut minulle ennen irtisanoutumistani niin olisin kyllä ruvennyt vaatimaan asioiden tutkimista. Paska juttu. Mutta olempahan entistäkin vakuuttuneempi siitä että olen oikeassa. Haluaisin tietää mitä tälle ihmiselle kuuluu ja että onko hän ylipäätään enää elossa.

Heinäkuu 2010 - Tammikuu 2011

Kesä meni ihan kivasti ja elokuussa se sitten napsahti ajokortti kouraan. Siitä innostuneena mietin jo vähän uusia kuvioita elämääni ja mahdollista opiskelua tulevaisuudessa. Syksyllä ilmoittauduin parille kansalaisopiston kurssille ja jos opiskelu tuntuu hyvälle niin sitten vaan kevään yhteishaussa kouluun hakemaan.

Syksyn tultua ja siitepölykauden loputtua lopetan allergia lääkkeiden käytön. Kuukauden sisällä olen niin huonossa jamassa, että en jaksa enää pyöräillä töihin vaan pitää siirtyä kulkemaan kävellen. Töissä rappusten kiipeäminen tuntuu tosi vaikealle, väsyttää ja on vaikea hengittää. Kotona ei jaksa tehdä enää mitään työpäivän jälkeen. Unet huononevat myös taas. Pelottaa että minun elämästäni tulee taas samanlaista painajaista mitä se oli sen 2 vuotta, kun en saanut nukuttua kunnolla. Olin ihan kauhean pettynyt tilanteeseen ja niin tuntui olevan työnantajanikin. Olinhan kumminkin yrittänyt noudattaa heidän toivetta siitä että olisin yhtäjaksoisesti niin pitkään sairaslomalla, että olen sitten työkunnossa kun palaan. No työkunnossa olin kun palasin töihin, mutta se työkunto voi näköjään mennä tosi äkkiä. Ja nyt minä taas aiheutan heille tämmöisen tilanteen. Sen kyllä aisti miten niitä vitutti se tilanne. 

Lääkäriin piti taas raahautua ja sille samalle pelottavalle työterveyslääkärille millä olin aiemminkin käynyt. Lääkäri määräsi astma tutkimuksia. Piti puhallella pef-mittauksia töissä ja kotona, lääkkeen kanssa ja ilman. Näistä kun ei mitään selvinnyt niin laittoi lähetteen Keuhkosairauksien poliklinikalle. jonne pääsin tutkittavaksi Joskus helmikuussa.

Syksyllä ennen kuin kuntoni huononi, olin kertonut työnantajilleni että kaipaisin jotain uutta haastetta elämääni ja että työssäni tuskin tulisi enää mitään uutta opittavaa. Heillä ei minulle ollut mitään haasteita enää tarjottavana joten senkin takia menin niille kansalaisopiston kursseille. Kun huomasin että kuntoni huononee ja että en meinaa jaksaa hoitaa työtäni ja vapaa-ajalla käymiäni kursseja niin ehdotin työnantajilleni että jatkaisin myymäläpäällikön töitä, mutta pienemmällä tuntimäärällä ja että rupeaisin opettamaan ja jakamaan töitäni jollekkin muulle työntekijälle. Senkin takia pidin sitä hyvänä ehdotuksena kun olin aikeissa lähteä jossakin vaiheessa talosta pois. Tähän ei suostuttu ja tein sitten semmoisen ratkaisun että luovuin myymäläpäällikön paikasta ja ilmoitin että menen kassaan töihin. Ajattelin että se ei ole niin raskasta fyysisesti mitä entinen työ oli. Jos olisin ollut selvännäkijä tuolloin ja nähnyt mitä tulevaisuudessa tapahtuu, niin olisin tehnyt asiat aivan eri tavalla. Työnantajieni paska suhtautuminen, pelko siitä että elämäni muuttuu taas puolikuolleena olevaksi ja että joudun luopumaan uusista asioista mitä olin saanut elämääni niin ratkaisu minkä tein tuntui silloin ainoalle vaihtoehdolle. En halunnut taas sitä sairasloma kierrettä ja tappelua Kelan kanssa. ne kaikki oli viellä liian tuoreessa muistissa. Olin valmis luopumaan hyvästä palkastani ja laskeskelin millä pärjäisin juuri ja juuri kuussa. Ajattelin että jonkin aikaa voisin elää tosi tiukilla kunhan vaan saisin pidettyä edes jotenkin itseni toiminta kykyisenä.

Työpaikalla oli aika nihkee ja räjähdysaltis tynnelma. Ja viimeiset kuukaudet olivat todella kauheita.

Minun ei paljon huvittanut enää jutella työnantajilleni ja puhuinkin heille vaan pakolliset tervehdykset. Lopetin asioistani puhumisen heille, kun ei siitä mitään hyötyä ollut ikinään oikein ollutkaan ja nyt tuntui niin vahvasti sille että he halusivat vaan minut mahdollisimman äkkiä pois talosta. Kaipa ne olivat niin kyllästyneet sairasteluuni mihin ei kumminkaan ollut löytynyt mitään syytä. Tuntuihan se tosi pahalle kun ei päästy sopimukseen millä olisin jaksanut työni hoitaa, olin kumminkin vuodesta toiseen tehnyt ylitoitä ja niin hyvin työni kuin vaan ikinään osasin.

Joulukuussa lopetin myöskin alkoholin käytön kokonaan. Ajattelin että kun siitä ei mitään hyvää seuraa ja krapuloiden takia menee päiviä roskakoriin niin miksi ihmeessä minä sillä oloani pahentaisin. Tämä ei kumminkaan ollut mikään loppuelämän päätös, vaan olisin ilman niin pitkään kun se hyvälle tuntuisi. Yllättävää suhtautumista ihmisiltä kyllä riitti. Tuntui että baariin ei saa selvinpäin ja ilman syytä mennä. Suomessa saa olla juomatta vain hyvistä syistä, syitä ovat raskaus, absolutismi, uskonto kieltää, lääkitys, kuskina olo. Mutta kuinka outo oletkaan jos et ole mitään noista. Kuinka paljon sitä joutuikaan selittelemään ja kuinka se ihmisten suhtautuminen sinuun muuttui. Minähän vaan yritin parantaa elämänlaatuani. Mitä se kellekkään kuuluu miksi en käytä alkoholia. Jonkinlaista syrjintää taisin kokea joidenkin osalta.

Hullu se on, kun se ei juo!

Tammikuu 2010 - Heinäkuu 2010

Sairasloman alkuvaiheista en muista oikein mitään. Lepäilin ja kävin ulkona kävelyllä. Sen muistan kumminkin aina, miten kauniille silmäni näyttivät kun niistä hävisi verestävyys ja punotus. 

Sain kokeiltavaksi myöskin Insomin lääkkeet. Niitä käytin jonkin aikaa kun oletettiin että niistä oli apua. Näin jälkikäteen tiedän että apu nukkumiseen tuli siitä että en ollut työpaikalla.

Takapakkia toipumiselleni tulee siitä, kun serkkuni tekee itsemurhan. Omat ongelmat tuntuu niin pienille ja päässä pyörii vaan ajatus, että milloin tästä painajaisesta saa herätä. Onneksi pystyin käsittelemään asiaa psykoterapiassa ja psykiatrin vastaanotolla. Ystävistä on myöskin suuri apu.

Kela aiheuttaa myös harmaita hiuksia ja hankaloittaa elämää. Kela on myöntänyt sairauspäivärahaa vain tammikuun loppuun, vaikka sairaslomani kestää maaliskuun loppuun. Syynä on se että minulla ei muka ole lääkkeellistä hoitoa unettomuuteeni. Psykiatri kirjoittaa taas uuden B-lausunnon jossa se toteaa jo toiseen kertaan että on määrännyt minulle Insominia, kun aikaisemmat erilaiset antidepressantit ja bentsodiatsepiinit eivät ole unettomuuteen vaikuttaneet. Sain myös Diapam resptin. 

Kelalta tulee kumminkin hylätty päätös. Vähän vaikeuttaa toipumista nuo kelan kikkailut.

 Menen maaliskuun lopussa kontrollikäynnille ja nyt minulla vaihtuu psykiatri, koska edellinen on lomalla. Kerron tilanteesta Kelan kanssa ja sen että rahat on loppu ja on varmaan pakko palata töihin vaikka en koe olevani viellä täysin kunnossa. 

Päätetään että olen viellä kuukauden sairaslomalla ja että kokeilen Tolvonia. 

Psykiatri vaihtaa B-lausuntoni työkykyyn vaikuttavien sairauksien tärkeysjärjestystä.

Aikaisemmin ykkösenä oli F 51.0 Vaikea ei-elimellinen unettomuus. Tällä ei rahaa tullut, mutta kun laitettiin ykköseksi F 41.3 Sekavamuotoinen ahdistuneisuushäiriö. Niin rahat tuli takautuvasti heti. Aiemmassa lausunnossa oli jo mainintoja oloni kohenemisesta, mutta tähän kirjoitettiin, että olen alavireinen, ahdistunut ja väsynyt. Oireilee keskittymiskyvyttömyydellä, on päättämättömyyttä, omanarvontunto heikentynyt, on helposti väsyvä ja masentunut mieliala ja unettomuuden vuoksi myös huomattavaa väsyneisyyttä päivisin. Eli vaikka oloni oli jo huomattavasti parempi mitä sairasloman alussa, niin minusta piti tehdä masentunut ja ahdistunut että sain Kelalta sen mikä minulle kuuluikin.

Välillä vähän ihmetyttää nää touhut.

Sairaslomani aikana tutkitaan kunnallisen puolella myös jaloissani ollutta pitkäaikaista ihottumaa joka pahenee talvisin. Siitä otettiin koepala kun lääkäri ei osannut sanoa onko se Psoriasista mitä on meillä suvussa vai punajäkälää. Ei ollut onneksi kumpaakaan ja kortisonilla se lopulta talttui siedettävään kuntoon. Ja koska oltiin menossa kohti kesää niin sitä ei enempää tutkittu kun kesällä se hävisi kokonaan.

Neuloin tosi paljon sairaslomallani. Se oli mukavaa, kun huomasin että osasin viellä kaiken mitä olin joskus nuorena oppinut. Minulla oli semmoinen kymmenen vuoden tauko noissa käsitöissä. Tarve neuloa ja tehdä käsillä tuli tosi voimakkaana takaisin.

Keksin myös sairaslomani aikana että voisin mennä vihdoin ja viimein autokouluun. Osittain myös siksi kun pikkusiskoni oli sen juuri saanut käytyä. Miksipä en minäkin voisi siitä selvitä. Autokoulu ja autolla ajaminen oli ollut minulle aikaisemmin isoja pelon aiheita. Kuvittelin että en opi ajamaan ja että tuon vaan onnettomuuksia teille. Siispä eikun vaan ilmoittautumaan. 

Huhtikuun lopussa palaan töihin, samoihin aikoihin joudun taas aloittamaan allergialääkkeiden käytön siitepölyjen takia. Kevät ja alkukesä sujuu ihan kivasti töissä ja autokoulussa. Mitä nyt pientä jännitystä ekalla ajotunnilla. Ensinnäkin myöhästyn siltä tunnilta 5 minuuttia, kun pelottaa niin paljon etten pääse kotonta lähtemään ajoissa. Mutta suuri pelko voitetaan ja ratista tartutaan kiinni ekaa kertaa elämässä. Kun sitten tärinältä ja jännitykseltä toivun, niin on kyllä voittaja olo. Suvin 30.v autoiluneitsyys meni. 

Kesäkuun lopussa on inssi ja se ei mene läpi, tulee kuukauden tauko kun autokoulun porukka on lomalla. Minun kohdallani tauko teki hyvää, vaikka luulin ensin että unohdan kaiken mutta jotenkin päässäni tapahtui oppimista kun en ajatellut koko ajamista vähään aikaan.

Huomaan että olenkin ihan kykeneväinen oppimaan uusia asioita. Ja halu oppia uutta kasvaa vaan lisää.

Kesäkuussa käyn lääkärissä, koska kasvojen, käsien ja rintakehän punoitus tulee töissä ja pahenee loppuviikkoa kohti mentäessä. Epäillään että pahvipoly aiheuttaisi sen. Allergialääkkeistä ei ole apua. Mietitään voisiko töitäni järjestää vähäksi aikaa niin että en olisi tekemisissä pahvilaatikoiden kanssa. Se ei oikein onnistu ja olen välillä lomallakin niin asia jää sen kummemmin tutkimatta.