Heinäkuu 2010 - Tammikuu 2011

Kesä meni ihan kivasti ja elokuussa se sitten napsahti ajokortti kouraan. Siitä innostuneena mietin jo vähän uusia kuvioita elämääni ja mahdollista opiskelua tulevaisuudessa. Syksyllä ilmoittauduin parille kansalaisopiston kurssille ja jos opiskelu tuntuu hyvälle niin sitten vaan kevään yhteishaussa kouluun hakemaan.

Syksyn tultua ja siitepölykauden loputtua lopetan allergia lääkkeiden käytön. Kuukauden sisällä olen niin huonossa jamassa, että en jaksa enää pyöräillä töihin vaan pitää siirtyä kulkemaan kävellen. Töissä rappusten kiipeäminen tuntuu tosi vaikealle, väsyttää ja on vaikea hengittää. Kotona ei jaksa tehdä enää mitään työpäivän jälkeen. Unet huononevat myös taas. Pelottaa että minun elämästäni tulee taas samanlaista painajaista mitä se oli sen 2 vuotta, kun en saanut nukuttua kunnolla. Olin ihan kauhean pettynyt tilanteeseen ja niin tuntui olevan työnantajanikin. Olinhan kumminkin yrittänyt noudattaa heidän toivetta siitä että olisin yhtäjaksoisesti niin pitkään sairaslomalla, että olen sitten työkunnossa kun palaan. No työkunnossa olin kun palasin töihin, mutta se työkunto voi näköjään mennä tosi äkkiä. Ja nyt minä taas aiheutan heille tämmöisen tilanteen. Sen kyllä aisti miten niitä vitutti se tilanne. 

Lääkäriin piti taas raahautua ja sille samalle pelottavalle työterveyslääkärille millä olin aiemminkin käynyt. Lääkäri määräsi astma tutkimuksia. Piti puhallella pef-mittauksia töissä ja kotona, lääkkeen kanssa ja ilman. Näistä kun ei mitään selvinnyt niin laittoi lähetteen Keuhkosairauksien poliklinikalle. jonne pääsin tutkittavaksi Joskus helmikuussa.

Syksyllä ennen kuin kuntoni huononi, olin kertonut työnantajilleni että kaipaisin jotain uutta haastetta elämääni ja että työssäni tuskin tulisi enää mitään uutta opittavaa. Heillä ei minulle ollut mitään haasteita enää tarjottavana joten senkin takia menin niille kansalaisopiston kursseille. Kun huomasin että kuntoni huononee ja että en meinaa jaksaa hoitaa työtäni ja vapaa-ajalla käymiäni kursseja niin ehdotin työnantajilleni että jatkaisin myymäläpäällikön töitä, mutta pienemmällä tuntimäärällä ja että rupeaisin opettamaan ja jakamaan töitäni jollekkin muulle työntekijälle. Senkin takia pidin sitä hyvänä ehdotuksena kun olin aikeissa lähteä jossakin vaiheessa talosta pois. Tähän ei suostuttu ja tein sitten semmoisen ratkaisun että luovuin myymäläpäällikön paikasta ja ilmoitin että menen kassaan töihin. Ajattelin että se ei ole niin raskasta fyysisesti mitä entinen työ oli. Jos olisin ollut selvännäkijä tuolloin ja nähnyt mitä tulevaisuudessa tapahtuu, niin olisin tehnyt asiat aivan eri tavalla. Työnantajieni paska suhtautuminen, pelko siitä että elämäni muuttuu taas puolikuolleena olevaksi ja että joudun luopumaan uusista asioista mitä olin saanut elämääni niin ratkaisu minkä tein tuntui silloin ainoalle vaihtoehdolle. En halunnut taas sitä sairasloma kierrettä ja tappelua Kelan kanssa. ne kaikki oli viellä liian tuoreessa muistissa. Olin valmis luopumaan hyvästä palkastani ja laskeskelin millä pärjäisin juuri ja juuri kuussa. Ajattelin että jonkin aikaa voisin elää tosi tiukilla kunhan vaan saisin pidettyä edes jotenkin itseni toiminta kykyisenä.

Työpaikalla oli aika nihkee ja räjähdysaltis tynnelma. Ja viimeiset kuukaudet olivat todella kauheita.

Minun ei paljon huvittanut enää jutella työnantajilleni ja puhuinkin heille vaan pakolliset tervehdykset. Lopetin asioistani puhumisen heille, kun ei siitä mitään hyötyä ollut ikinään oikein ollutkaan ja nyt tuntui niin vahvasti sille että he halusivat vaan minut mahdollisimman äkkiä pois talosta. Kaipa ne olivat niin kyllästyneet sairasteluuni mihin ei kumminkaan ollut löytynyt mitään syytä. Tuntuihan se tosi pahalle kun ei päästy sopimukseen millä olisin jaksanut työni hoitaa, olin kumminkin vuodesta toiseen tehnyt ylitoitä ja niin hyvin työni kuin vaan ikinään osasin.

Joulukuussa lopetin myöskin alkoholin käytön kokonaan. Ajattelin että kun siitä ei mitään hyvää seuraa ja krapuloiden takia menee päiviä roskakoriin niin miksi ihmeessä minä sillä oloani pahentaisin. Tämä ei kumminkaan ollut mikään loppuelämän päätös, vaan olisin ilman niin pitkään kun se hyvälle tuntuisi. Yllättävää suhtautumista ihmisiltä kyllä riitti. Tuntui että baariin ei saa selvinpäin ja ilman syytä mennä. Suomessa saa olla juomatta vain hyvistä syistä, syitä ovat raskaus, absolutismi, uskonto kieltää, lääkitys, kuskina olo. Mutta kuinka outo oletkaan jos et ole mitään noista. Kuinka paljon sitä joutuikaan selittelemään ja kuinka se ihmisten suhtautuminen sinuun muuttui. Minähän vaan yritin parantaa elämänlaatuani. Mitä se kellekkään kuuluu miksi en käytä alkoholia. Jonkinlaista syrjintää taisin kokea joidenkin osalta.

Hullu se on, kun se ei juo!