Tammikuu 2011 - Heinäkuu 2011

Opiston kurssilla tutustuin erääseen toiseen opiskelijaan, jonka kanssa aina kahvitauolla juttelin. Kerran tuli puhetta tästä minun tilanteesta ja kerroin hänelle mitä minun viime vuodet oli olleet. Hän sanoi sen sanan ääneen mikä aiheuttaa jokaisessa jotakin reaktiota. Ja se sanahan on HOME! Hän kertoi että oli ollut ennen töissä sisäilmaongelmaisessa rakennuksessa. Siellä hän oli toistuvasti saurastellut ja ollut sen takia poissakin töistä. Vasta kun oli vaihtanut työpaikkaa olo oli kohentunut ja sairastelu ja oireet hävinneet kokonaan.

Päässäni alkoi asiat yhdistymään mitä enemmän kaivoin tietoa aiheesta ja mietin omaa historiaani, niin sitä varmemmaksi tulin siitä että työpaikallani on sisäilmaongelmia.  Olin ollut välillä niin väsynyt että en ollut osannut huomioida kaikkia muita oireita mitä minulla oli ollut unettomuus aikana.

Olin Innoissani siitä että vihdoinkin selittämättömiin oireisiin löytyisi syy. Menin työterveyslääkärin vastaanotolle toiveikkaana että nyt saan vihdoinkin apua. Olin listannut asioita mitä homeet voivat aiheuttaa ihmiselle ja mitä minulla oli ollut viimevuosien aikana. Olin kärsinyt nenän tukkoisuudesta ja ärsytyksestä, nuhasta, poskionteloiden kirvelystä, kurkun kuivuudesta, väsymyksestä, päänsärystä, nukahtamisvaikeuksista, heräilystä, migreenistä, ihon punoityksesta, suolistokouristuksista, vatsakivuista, lisääntyneestä virtsaamisen tarpeesta, hengenahdistuksesta, pistävästä tunteesta kurkussa ja allergioista.

Kerroin lääkärille epäilyistäni ja annoin listani hänelle luettavaksi. Lääkärin olemus muuttui hetkessä todella rauhattomaksi. Se rupesi vauhkoamaan minulle että oireiitteni aiheuttaja voi olla mikä vaan, mutta ei ainakaan home. Se oli niin outo reaktio lääkäriltä että muistan sen varmasti loppuelämäni. Kun hän siitä vähän rauhoittui, niin hän ojensi listani takaisin ja katsoi minua ja antoi ymmärtää että ei todellakaan aio ymmärtää minua. Olin aika hämilläni koko lääkärissä käynnistä ja siitä suhtautumisesta. Oli aika kauheaa kun menet toiveikkaana hakemaan apua ja saatkin sitten ymmärtää että tuo ihminen ei aio sinua auttaa millään tavalla.

Keuhkosairauksien poliklinikalla tehdyistä tutkimuksista ei löydy mitään astmaan viittaavaa. Kerroin sielläkin home epäilyistäni. Mutta kerta ei ole astmaa niin ei sitten vissiinkään ole mitään muutakaan selitystä sille että ei henki kulje. Enempää ei sitten tutkitakkaan kun kerroin että olen hakenut opiskelemaan ja jos pääsen niin lähden työpaikastani. Iho-ja allergiapuolen tutkimuksissa todettiin atooppinen- ja akneiho sekä siitepölyn aiheuttama allerginen nuha.

Viimeinen puoli vuotta töissä oli todella helvettiä. Siirryttyäni kassalle näin sellaisia asioita mitä en ollut ennen osannut huomioida. Tajusin myöskin sen miten pahassa välikädessä olin myymäläpäällikkönä ollut myyjien ja pomojen välissä. Ja kun viimeiset vuodet olivat olleet mitä olivat niin en yhtään ihmettele että oli jäänyt asioita huomaamatta. Siinä talossa ei osattu puhua todellisista asioista ja epäkohtien korjaaminen oli mahdotonta. Lisäksi muutaman kerran minuakin uskottiin vasta sitten kun asian selvittäminen meni osaltani itkuksi. Yleensä jos jotakin vakavampaa asiaa yritti selvittää niin se pistettiin ihan vitsiksi tai ei haluttu uskoa muita kuin erästä työntekijää, joka oli onnistunut jotenkin pyörittelemään pomot pikkusormiensa ympärille. Tämä työntekijä kohteli muita työntekijöitä todella inhottavasti ja tästäkään ei kukaan saanut pomoille sanottua mitään kun se olisi kuulemma ollut ihan turhaa. Tämäkin epäköhta selvisi karuudessaan minulle vasta sitten kun olin luopunut myymäläpäällikönpaikasta. Asiat olivat aika huonosti mutta minua se ei oikeestaan enää kinnostanut ollenkaan.

Kerran jouduin riitaan pomojeni kanssa siitä kun en halunnut heille enää juurikaan jutella. He tivasivat milloin aion lopettaa pelleilyni ja vastasin vaan että ei minulla ole heille enää mitään asiaa. Jotenkin se riita päätyi siihen että sanoin mitä olin kuullut muilta työntekijöiltä. Kerroin että he olivat luoneet semmoisen ilmapiirin että ihmiset eivät uskalla jäädä sairaslomalle tai mennä lääkäriin ja että heitä pelätään. Riita johti siihen että kun minulla oli seuraava päivä vapaata he esittivät jokaiselle työntekijälle muutaman kysymyksen liittyen sairaslomiin ja heihin. Minut kutsuttiin juttusille ja tehtiin selväksi että kukaan ei pelkää mitään ja että minä valehtelen. 

Juteltuani muutaman työkaverin kanssa he kertovat että kysymykset on muotoiltu silleesti että niihin ei voi vastata kuin kyllä tai ei ja että ne esitetään kasvotusten. Mitään perusteluja ei pyydetä. Luulen että vastaukset olisivat saattaneet olla erilaisia jos ne olisi annettu vaikka nimettömänä. Aika karulle tuntui tuo kyykytys. No siitä voin ainakin olla ylpeä että olin siinä talossa ainoa joka uskalsi sanoa asioita ääneen. 

Jotain pomojen arvostuksesta työntekijöitänsä kohtaan kertoo myös se, kun suomessa ihmisten ostovoima heikkeni niin osa-aikaisten työntekijöiden tunnit pudotetaan minimiin ilman että heitä siitä varoitetaan tai heille siitä kerrotaan. Eli esimerkiksi sopimuksessa on ollut 15 tuntia viikossa, mutta koko töissä olo ajan he ovat tehneet noin 30 tuntia viikossa. Niin kyllä pieni varoitus tai ilmoitus asiasta olisi ollut paikallaan. Samaan aikaa työnantajille ilmestyy uudet ja helvetin kalliit autot. Ei tuntunut kuulemma kivalle joistakin työntekijöistä tämä.

Minä laitoin asuntoni myyntiin keväällä ja sain sen myytyä. toukokuun lopussa olisi muutettava siitä pois. sanoin itseni irti ja lopetin työt toukokuussa. Loppuajan olin sairaslomalla koska minulla oli jo tosi vaikea koivuallergia.

Jännä juttu sekin että olin ensimmäinen työntekijä joka joutui antamaan kirjallisen irtisanoutumisen. Samaan aikaan eras toinenkin työntekijä irtisanoutui ja myöhemmin sain selville että sen ei tarvinnut sitä kirjallisesti tehdä. Ei taaskaan tuntunut kohtelu kovinkaan hyvälle.

Loppuajasta juttelin toisen pomoni kanssa tuosta home asiasta. Se sanoi että entisten omistajien aikaan rakennusta on tutkittu homeiden osalta, kun joku työntekijä on sairastellut ja epäillyt hometta. Mitään kuulemma ei ole löytynyt. Minä veikkaan että kun kyseessä on iso talo niin on vaan vähän jostakin nurkasta tutkittu ja todettu että ei hometta. Näin on saatu se ihminen hiljennettyä. Jos tämä tieto olisi tullut minulle ennen irtisanoutumistani niin olisin kyllä ruvennyt vaatimaan asioiden tutkimista. Paska juttu. Mutta olempahan entistäkin vakuuttuneempi siitä että olen oikeassa. Haluaisin tietää mitä tälle ihmiselle kuuluu ja että onko hän ylipäätään enää elossa.

Heinäkuu 2010 - Tammikuu 2011

Kesä meni ihan kivasti ja elokuussa se sitten napsahti ajokortti kouraan. Siitä innostuneena mietin jo vähän uusia kuvioita elämääni ja mahdollista opiskelua tulevaisuudessa. Syksyllä ilmoittauduin parille kansalaisopiston kurssille ja jos opiskelu tuntuu hyvälle niin sitten vaan kevään yhteishaussa kouluun hakemaan.

Syksyn tultua ja siitepölykauden loputtua lopetan allergia lääkkeiden käytön. Kuukauden sisällä olen niin huonossa jamassa, että en jaksa enää pyöräillä töihin vaan pitää siirtyä kulkemaan kävellen. Töissä rappusten kiipeäminen tuntuu tosi vaikealle, väsyttää ja on vaikea hengittää. Kotona ei jaksa tehdä enää mitään työpäivän jälkeen. Unet huononevat myös taas. Pelottaa että minun elämästäni tulee taas samanlaista painajaista mitä se oli sen 2 vuotta, kun en saanut nukuttua kunnolla. Olin ihan kauhean pettynyt tilanteeseen ja niin tuntui olevan työnantajanikin. Olinhan kumminkin yrittänyt noudattaa heidän toivetta siitä että olisin yhtäjaksoisesti niin pitkään sairaslomalla, että olen sitten työkunnossa kun palaan. No työkunnossa olin kun palasin töihin, mutta se työkunto voi näköjään mennä tosi äkkiä. Ja nyt minä taas aiheutan heille tämmöisen tilanteen. Sen kyllä aisti miten niitä vitutti se tilanne. 

Lääkäriin piti taas raahautua ja sille samalle pelottavalle työterveyslääkärille millä olin aiemminkin käynyt. Lääkäri määräsi astma tutkimuksia. Piti puhallella pef-mittauksia töissä ja kotona, lääkkeen kanssa ja ilman. Näistä kun ei mitään selvinnyt niin laittoi lähetteen Keuhkosairauksien poliklinikalle. jonne pääsin tutkittavaksi Joskus helmikuussa.

Syksyllä ennen kuin kuntoni huononi, olin kertonut työnantajilleni että kaipaisin jotain uutta haastetta elämääni ja että työssäni tuskin tulisi enää mitään uutta opittavaa. Heillä ei minulle ollut mitään haasteita enää tarjottavana joten senkin takia menin niille kansalaisopiston kursseille. Kun huomasin että kuntoni huononee ja että en meinaa jaksaa hoitaa työtäni ja vapaa-ajalla käymiäni kursseja niin ehdotin työnantajilleni että jatkaisin myymäläpäällikön töitä, mutta pienemmällä tuntimäärällä ja että rupeaisin opettamaan ja jakamaan töitäni jollekkin muulle työntekijälle. Senkin takia pidin sitä hyvänä ehdotuksena kun olin aikeissa lähteä jossakin vaiheessa talosta pois. Tähän ei suostuttu ja tein sitten semmoisen ratkaisun että luovuin myymäläpäällikön paikasta ja ilmoitin että menen kassaan töihin. Ajattelin että se ei ole niin raskasta fyysisesti mitä entinen työ oli. Jos olisin ollut selvännäkijä tuolloin ja nähnyt mitä tulevaisuudessa tapahtuu, niin olisin tehnyt asiat aivan eri tavalla. Työnantajieni paska suhtautuminen, pelko siitä että elämäni muuttuu taas puolikuolleena olevaksi ja että joudun luopumaan uusista asioista mitä olin saanut elämääni niin ratkaisu minkä tein tuntui silloin ainoalle vaihtoehdolle. En halunnut taas sitä sairasloma kierrettä ja tappelua Kelan kanssa. ne kaikki oli viellä liian tuoreessa muistissa. Olin valmis luopumaan hyvästä palkastani ja laskeskelin millä pärjäisin juuri ja juuri kuussa. Ajattelin että jonkin aikaa voisin elää tosi tiukilla kunhan vaan saisin pidettyä edes jotenkin itseni toiminta kykyisenä.

Työpaikalla oli aika nihkee ja räjähdysaltis tynnelma. Ja viimeiset kuukaudet olivat todella kauheita.

Minun ei paljon huvittanut enää jutella työnantajilleni ja puhuinkin heille vaan pakolliset tervehdykset. Lopetin asioistani puhumisen heille, kun ei siitä mitään hyötyä ollut ikinään oikein ollutkaan ja nyt tuntui niin vahvasti sille että he halusivat vaan minut mahdollisimman äkkiä pois talosta. Kaipa ne olivat niin kyllästyneet sairasteluuni mihin ei kumminkaan ollut löytynyt mitään syytä. Tuntuihan se tosi pahalle kun ei päästy sopimukseen millä olisin jaksanut työni hoitaa, olin kumminkin vuodesta toiseen tehnyt ylitoitä ja niin hyvin työni kuin vaan ikinään osasin.

Joulukuussa lopetin myöskin alkoholin käytön kokonaan. Ajattelin että kun siitä ei mitään hyvää seuraa ja krapuloiden takia menee päiviä roskakoriin niin miksi ihmeessä minä sillä oloani pahentaisin. Tämä ei kumminkaan ollut mikään loppuelämän päätös, vaan olisin ilman niin pitkään kun se hyvälle tuntuisi. Yllättävää suhtautumista ihmisiltä kyllä riitti. Tuntui että baariin ei saa selvinpäin ja ilman syytä mennä. Suomessa saa olla juomatta vain hyvistä syistä, syitä ovat raskaus, absolutismi, uskonto kieltää, lääkitys, kuskina olo. Mutta kuinka outo oletkaan jos et ole mitään noista. Kuinka paljon sitä joutuikaan selittelemään ja kuinka se ihmisten suhtautuminen sinuun muuttui. Minähän vaan yritin parantaa elämänlaatuani. Mitä se kellekkään kuuluu miksi en käytä alkoholia. Jonkinlaista syrjintää taisin kokea joidenkin osalta.

Hullu se on, kun se ei juo!

Tammikuu 2010 - Heinäkuu 2010

Sairasloman alkuvaiheista en muista oikein mitään. Lepäilin ja kävin ulkona kävelyllä. Sen muistan kumminkin aina, miten kauniille silmäni näyttivät kun niistä hävisi verestävyys ja punotus. 

Sain kokeiltavaksi myöskin Insomin lääkkeet. Niitä käytin jonkin aikaa kun oletettiin että niistä oli apua. Näin jälkikäteen tiedän että apu nukkumiseen tuli siitä että en ollut työpaikalla.

Takapakkia toipumiselleni tulee siitä, kun serkkuni tekee itsemurhan. Omat ongelmat tuntuu niin pienille ja päässä pyörii vaan ajatus, että milloin tästä painajaisesta saa herätä. Onneksi pystyin käsittelemään asiaa psykoterapiassa ja psykiatrin vastaanotolla. Ystävistä on myöskin suuri apu.

Kela aiheuttaa myös harmaita hiuksia ja hankaloittaa elämää. Kela on myöntänyt sairauspäivärahaa vain tammikuun loppuun, vaikka sairaslomani kestää maaliskuun loppuun. Syynä on se että minulla ei muka ole lääkkeellistä hoitoa unettomuuteeni. Psykiatri kirjoittaa taas uuden B-lausunnon jossa se toteaa jo toiseen kertaan että on määrännyt minulle Insominia, kun aikaisemmat erilaiset antidepressantit ja bentsodiatsepiinit eivät ole unettomuuteen vaikuttaneet. Sain myös Diapam resptin. 

Kelalta tulee kumminkin hylätty päätös. Vähän vaikeuttaa toipumista nuo kelan kikkailut.

 Menen maaliskuun lopussa kontrollikäynnille ja nyt minulla vaihtuu psykiatri, koska edellinen on lomalla. Kerron tilanteesta Kelan kanssa ja sen että rahat on loppu ja on varmaan pakko palata töihin vaikka en koe olevani viellä täysin kunnossa. 

Päätetään että olen viellä kuukauden sairaslomalla ja että kokeilen Tolvonia. 

Psykiatri vaihtaa B-lausuntoni työkykyyn vaikuttavien sairauksien tärkeysjärjestystä.

Aikaisemmin ykkösenä oli F 51.0 Vaikea ei-elimellinen unettomuus. Tällä ei rahaa tullut, mutta kun laitettiin ykköseksi F 41.3 Sekavamuotoinen ahdistuneisuushäiriö. Niin rahat tuli takautuvasti heti. Aiemmassa lausunnossa oli jo mainintoja oloni kohenemisesta, mutta tähän kirjoitettiin, että olen alavireinen, ahdistunut ja väsynyt. Oireilee keskittymiskyvyttömyydellä, on päättämättömyyttä, omanarvontunto heikentynyt, on helposti väsyvä ja masentunut mieliala ja unettomuuden vuoksi myös huomattavaa väsyneisyyttä päivisin. Eli vaikka oloni oli jo huomattavasti parempi mitä sairasloman alussa, niin minusta piti tehdä masentunut ja ahdistunut että sain Kelalta sen mikä minulle kuuluikin.

Välillä vähän ihmetyttää nää touhut.

Sairaslomani aikana tutkitaan kunnallisen puolella myös jaloissani ollutta pitkäaikaista ihottumaa joka pahenee talvisin. Siitä otettiin koepala kun lääkäri ei osannut sanoa onko se Psoriasista mitä on meillä suvussa vai punajäkälää. Ei ollut onneksi kumpaakaan ja kortisonilla se lopulta talttui siedettävään kuntoon. Ja koska oltiin menossa kohti kesää niin sitä ei enempää tutkittu kun kesällä se hävisi kokonaan.

Neuloin tosi paljon sairaslomallani. Se oli mukavaa, kun huomasin että osasin viellä kaiken mitä olin joskus nuorena oppinut. Minulla oli semmoinen kymmenen vuoden tauko noissa käsitöissä. Tarve neuloa ja tehdä käsillä tuli tosi voimakkaana takaisin.

Keksin myös sairaslomani aikana että voisin mennä vihdoin ja viimein autokouluun. Osittain myös siksi kun pikkusiskoni oli sen juuri saanut käytyä. Miksipä en minäkin voisi siitä selvitä. Autokoulu ja autolla ajaminen oli ollut minulle aikaisemmin isoja pelon aiheita. Kuvittelin että en opi ajamaan ja että tuon vaan onnettomuuksia teille. Siispä eikun vaan ilmoittautumaan. 

Huhtikuun lopussa palaan töihin, samoihin aikoihin joudun taas aloittamaan allergialääkkeiden käytön siitepölyjen takia. Kevät ja alkukesä sujuu ihan kivasti töissä ja autokoulussa. Mitä nyt pientä jännitystä ekalla ajotunnilla. Ensinnäkin myöhästyn siltä tunnilta 5 minuuttia, kun pelottaa niin paljon etten pääse kotonta lähtemään ajoissa. Mutta suuri pelko voitetaan ja ratista tartutaan kiinni ekaa kertaa elämässä. Kun sitten tärinältä ja jännitykseltä toivun, niin on kyllä voittaja olo. Suvin 30.v autoiluneitsyys meni. 

Kesäkuun lopussa on inssi ja se ei mene läpi, tulee kuukauden tauko kun autokoulun porukka on lomalla. Minun kohdallani tauko teki hyvää, vaikka luulin ensin että unohdan kaiken mutta jotenkin päässäni tapahtui oppimista kun en ajatellut koko ajamista vähään aikaan.

Huomaan että olenkin ihan kykeneväinen oppimaan uusia asioita. Ja halu oppia uutta kasvaa vaan lisää.

Kesäkuussa käyn lääkärissä, koska kasvojen, käsien ja rintakehän punoitus tulee töissä ja pahenee loppuviikkoa kohti mentäessä. Epäillään että pahvipoly aiheuttaisi sen. Allergialääkkeistä ei ole apua. Mietitään voisiko töitäni järjestää vähäksi aikaa niin että en olisi tekemisissä pahvilaatikoiden kanssa. Se ei oikein onnistu ja olen välillä lomallakin niin asia jää sen kummemmin tutkimatta.

Heinäkuu 2009 - Tammikuu 2010

Syksyllä lopetin allergialääkkeiden käytön ja kohti joulua mentäessä työkiireet lisääntyy ja päivät pitenee. 

Koska unenlaatu ei ole psykoterapiasta huolimatta parantunut yhtään pitää taas tilailla lääkäriltä aikaa.

Nyt sitten päädyn meille määrätylle työterveyslääkärille. 

Kerron lääkärille tilanteestani ja päädytään siihen että otetaan uudestaan samat verikokeet mitä noin puolitoistavuotta sitten. Lisäksi keuhkot, sydän ja kilpirauhanen tutkitaan.

Kokeista ei ilmene mitään poikkeavaa. 

Lääkäri kyselee työstäni ja työilmapiiristä. Ja taas kysellään tnnenko itseäni masentuneeksi ja tarjotaan siihen lääkkeitä. Niitä en kumminkaan halua kokeilla koska en tunne että olisin masentunut. Sitä myöskin tivaa minulta, että mitä siellä töissä on kun en siellä pysty olemaan. En oikein etes ymmärrä mitä se tarkoitti tuommoisilla kysymyksillä. Mutta luulen sen luulleen että olen työpaikkakiusattu tai jotain sen suuntaista.

Olin aika herkillä ja väsynyt tuossa vaiheessa, joten lääkärin olemus ja sen suhtautuminen asiaan hieman säikäytti minua. Jopa hieman pelotti mennä sen vastaanotolle.

Olen aamuisin niin väsynyt ja kipeä, että kun nousen sängystäni, niin minua koskee melkein joka lihakseen ja ensimmäisten askelten ottaminen on tosi kivuliasta. Jotenkin tuntuu että en saa otettua normaalia askelta vaan pitää varpaillaan hipsiä ensimmäiset metrit. Vessan peilistä minua katsoo nainen jonka silmien valkuaiset eivät ole olleet valkoiset viimeiseen vuoteen. Verestävän punaiset aamusta iltaan.

Myöskin ihoni voi todella huonosti. Kasvoihin ja varsinkin leukaperiini on tullut märkiviä patteja ja finnejä.

Keho on turvoksissa ja hengästyn helposti.

Ennen uniongelmiani pystyin nukkumaan päiväunia, mutta nyt sekään ei onnistu. Joten en etes sillä tavalla saa yhtään helpotusta tilanteeseeni. Kun yritän nukkua päivällä, niin juuri kun olen nukahtamassa säpsähdän hereille ja sen jälkeen on pakko nousta sängystä pois.

Yölläkin minulla on tosi voimakkaita asennon vaihtoja. kerrankin pyörähdin sängyssäni niin voimakkaasti että tipahdin sängystä ja löin pääni yöpöytään. tuntui että noin äkkinäisiin liikkeisiin en olisi valveilla ollessani etes pystynyt. 

Tätä oli jo jatkunut niin pitkään että oli vaikeaa oikein enää iloita mistään. Aina olin toiveikkaasti suhtautunut kaikkiin asioihin mistä olisi voinut olla apua. Kumminkin joka kerta tuli petyttyä ja piti taas valaa itseensä uskoa että viellä minä joku päivä nukun kunnon yöunet. Tahdoin saada selville sen että mistä tuo uniongelma johtuu. 

Välillä iski turhautuminen ja join itseni oikein kunnon känniin. Pieneksi hetkeksi ongelmat unohtuivat. Se ei ainaskaan parantanut tilannetta ja krapulat oli aivan kauheita. 

Olin varmasti aika kauhea ja pelottavakin ihminen tuossa vaiheessa. Suurin osa varmasti piti minua ihan hulluna ja en oikeestaan ihmettele sitä yhtään. Osa taas oli sitä mieltä että voisin jo lopettaa tuon höpsimisen ja jatkaa elämääni eteenpäin. Sitähän olin yrittänytkin tehdä koko ajan. Olin yrittänyt selvittää asioitani ja etsiä ratkaisuja ongelmiini jotta olisin voinut jatkaa normaalia työssäkäyvän ihmisen elämää. Olisin varmaan myös voinut ottaa ensimmäisen lääkärin tarjoilemat masennuslääkkeet vastaan ja turruttaa viimeisetkin tunteet niillä, mutta onneksi en tehnyt niin koska se ei tuntunut oikealta ratkaisulta.

Marraskuun lopussa jään parin viikon sairaslomalle kun en enää jaksa tehdä töitä ja kun työpaikalla on semmoinen tilanne että suurimmat joulu kiireet on osaltani hoidettu kuntoon. Olin idiootti kun laitoin työpaikan asiat itseni edelle, mutta yritin viimeiseen asti hoitaa työni ja olla tuottamatta työpaikalleni ongelmia väsymykseni takia. Olen aina ollut vähän ylisuorittaja noissa töissäni, koska kasvoin semmoisessa perheessä missä isä mittasi ihmisten arvostusta sillä miten kovia ne ovat tekemään töitä.

Sairaslomalta palattuani jaksoin tehdä vain muutaman päivän töitä ja jouduin jäämään uudelle sairaslomalla. Tämä oli kolmen viikon mittainen ja minulle sanottiin että voisin olla jatkoa silmällä pitäen yhteydessä taas samaan psykiatriin millä olin jo aiemmin käynyt.

Psykiatri toteaa minut työkyvyttömäksi ja saan sairaslomaa tammikuun loppuun saakka.

Työpaikalla suhtaudutaan suht hyvin sairaslomaani ja annetaan semmoinen ohje että ole vaikka kuinka pitkään sairaslomalla kunhan olet yhtäjaksoisesti ja työkykyinen kun palaat!

Tammikuu 2009-Heinäkuu 2009

Koska nämä vuodet meni aika sumussa ja univajeen takia en edes muista kovinkaan hyvin mitä tapahtui milloinkin, niin muistelemani hirveän työterveyslääkärin vastaanotolle päädyn vähän myöhemmin.

Nyt pääsin viellä ihan inhimillisesti suhtautuvan lääkärin puheille. Joskus mietin sitäkin että miten erilailla nämä asiat kohdallani olisi mennyt jos oisin saanut käydä tällä lääkärillä koko ajan, eikä minua olisi laitettu työpaikkani työterveyslääkärille. 

Tälläkin lääkärireissulla kysytään ensimmäisenä olenko tai tunnenko itseäni masentuneeksi. Vastaan että en, mutta tunnen itseni todella väsyneeksi.

Lääkäriltä saan lähetteen psykiatrille. Mietitään olisiko psykoterapiasta tai hypnoosihoidoista apua minulle. Saan myös uudestaan kokeiltavaksi Opamox lääkkeet. Joista ei kumminkaan ole mitään hyötyä.

Psykiatrin vastaanotolla kokeillaan suggestioperäistä rentouttamista eli hypnoosia. Joka ei kumminkaan kohdallani onnistu. Lääkärin mukaan noin yksi ihminen kymmenstä ei vaivu hypnoositilaan. Tämän jälkeen jutellaan mahdollisesta psykoterapian aloittamisesta ja sovitaan että rupean etsimään terapeuttia itselleni. 

Aikaisemmat lääkärit sanoivat että olen jo kokeillut kaikkia mahdollisia nukahtamis ja unilääkkeitä. Psykiatrilla oli kumminkin viellä pari lääkettä mitä voisin kokeilla. Klotriptyl ja Circadinkaan ei auta nukkumaan. Toinen noista lääkkeistä aiheutti jäsenten kouristeluja. Oli aika pelottavaa, kun juuri nukahtamisen hetkellä käsiä ja jalkoja kouristaa, etkä mahda sille mitään. Lisäksi olin niin väsynyt etten ensin ymmärtänyt että se johtui lääkkeistä, koska käsivarsissani oli ollut puutumisen tunnetta jo jonkin aikaa ja aina ennen nukahtamista olin säpsähtänyt hereille ja vasta sitten nukahtanut. Joten otin niitä muutamana iltana kunnes tajusin että voimakkaat kouristelut johtuu lääkkeistä.

Löysin itselleni terapeutin ja aloitin KELA:n lääkinnällisen kuntoutuksen psykoterapiassa. Sain päätöksen vuodeksi. Kelan korvaus kattoi muistaakseni noin 40 % känntikerrasta. Kävin terapiassa kerran viikossa ja muistaakseni kuukaudessa siihen meni rahaa yli 200 euroa. Siinä vaiheessa oli aivan sama mitä mikäkin maksaa, jos siitä vaan olisi yhtään apua. Muuten minulla ei olisi edes ollut varaa, mutta olin saanut puoli vahingossa neuvoteltua itselleni hyvän palkan ennen uniongelmia. Näytti sille että se harmitti työnantajiani, vaikka eivat he sitä tietenkään myöntäneet. En edes halua miettiä sitä miten paljon minulta on mennyt rahaa tuon uniongelman selvittämiseen.

Psykoterapiassa teimme alkuun uniseurantaa, sain ohjeita palleahengitysharjoituksiin ja sovellettuun rentoutukseen. Kävimme läpi menneisyyttäni ja luonteenpiirteitäni.

Sain myös ohjeita tietoiseenläsnäoloon.

Kevään alkaessa jouduin turvautumaan allerialääkkeisiin, koska olin herkistynyt ainakin koivulle ja joillekkin heinille.

Kesälomilla sain taas hieman voimia takaisin, kun sain levätä ja olla poissa töistä.

Heinäkuu 2008-Tammikuu2009

Kesän aikana sai ihan vähän voimia takaisin, koska oli pieniä loma pätkiä. Nukkuminen on kumminkin edelleen katkonaista ja levotonta. Aloittelin käymään salilla ja jumpissa, koska kuvittelin että urheilu ja fyysinen liikunta toisivat paremmat unet. Yritin tasaiseti harrastaa fyysistä ja aerobista liikuntaa.

Syksyllä taas sama tahti jatkui työpaikalla mikä oli ollut jo vuosien ajan. Tein melkein joka viikko ylitöitä ja pitkää päivää.

Toimin sekatavarakaupan myymäläpäällikkönä ja toimenkuvaani kuului melkein kaikki työtehtävät mitä kauppa pitää sisällään.

Jo itse työ oli fyysisesti rasittavaa ja vastuuta oli paljon. En kumminkaan kokenut että työni vaativuus olisi vienyt minulta yöunet.
Olen aina ollut kova tekemään töitä ja tehnyt ne myös kunnolla ja työnantajaani kunnioittaen. Niinpä nytkin kohti joulua mentäessä minulla vaan tahti kiihtyi ja voimat väheni. Aattelin ettei työpanokseni yhtään saisi huonontua, vaikka kuntoni huononi koko ajan.

Syksyn aikana kokeilin vaihtoehtoisa hoitomuotoja. Kävin akupunktiossa ja modernissa vyöhyketerapiassa.
Akupunktiosta ei ollut mitään apua. Vyöhyketerapiassa sain samalla jutella ongelmastani ja oikeestaan silloin kävin mietimään semmoistakin vaihtoehtoa että johtuuko uniongelmat joistakin selvittämättömistä asioista.
Olin kumminkin joutunut vanhempieni taholta kestämään aika vaikeita asioita ja heiltä ei oikein ole saanut ikinään mitään tukea mihinkään. Isääni minun asiat ei olleet kiinnostaneet yli kymmeneen vuoteen ja äidinkin kanssa alkoi mennä huonompaan suuntaan välit. Kun en niitä saanut omin voimin korjattua ja tuntui että asiat menee vaan enemmän solmuun, niin kävin miettimään muita vaihtoehtoja niiden selvittämiseksi.

Päivät kävin töissä, joka toinen ilta salilla ja joka toinen ilta makasin sohvalla puolikuolleena. Yöt yritin saada nukuttua ja kerättyä voimia, mutta aamulla kun heräsin, olin kuin krapulainen humalainen. Joka paikkaan koski, kasvoja ja ihoa kihelmöi ja olin pettynyt kun taas oli huono yö takana ja pitäisi päivä jaksaa taas töissä.

Vasta jälkikäteen olen tajunnut miten hyvä olisi ollut jos olisin elänyt jonkun kanssa yhdessä. Kukaan ei olisi katsonut sivusta sitä minun riutumista, vaan olisi pakottanut menemään lääkäriin eikä vaan odottelemaan unien korjaantumista.

Eli ei muuta kuin taas aikaa tilaamaan ja kohtaamaan ehkä inhottavin lääkäri päällä maan.  

 Tammikuu 2008- Heinäkuu2008

Tammikuussa 2008, luettuani Stumppaa tähän kirjan, poltin viimeisen tupakkani. Loput röökit ja sytkärin heitin Pielisjokeen, tai siis siihen jäällehän ne jäivät koska joki sattui olemaan umpijäässä. Siinä viimeistä tupakkaani poltellessa tiedän että nyt onnistun, koska tunne on niin vahva. Olin polttanut noin 14 vuotta ja siitä suurimman osan aikaa meni toppa päivässä. Joitakin surkeita lopettamisyrityksiä oli takana, mutta mitkään niistä eivät olleet tuntuneet noin hyvältä.

Kuvittelin että nyt se vasta alkaa elämä maistumaan ja tuoksumaan hyvälle ilman tupakkaa. Olin todella onnellinen ja tyytyväinen lopettamispäätökseen ja sen toteuttamiseen.

Siitä se sitten alkaa, monen vuoden helvetti, joka jatkuu edelleen.

Ensimmäisen viikon jälkeen lopettamisesta huomasin, että nukkuminen oli katkonaista ja että näin paljon unia joihin heräsin. Minulla oli ollut nukahtamisvaikeuksia noin puolentoista vuoden ajan silloin tällöin ja muutenkin oli ollut rankkaa selvittämättömien asioiden ja lähisukulaisen psykoosi kohtauksen takia. Olin saanut nukahtamislääkkeitä lääkäriltä, joita voisin ottaa vaikeina aikoina. Lisäksi olin käynyt juttelemassa mielenterveyspoliklinikalla, kun tuntui että oli liikaa huolia kannettavana. Se oli varmasti hyvä asia että kävin jakamassa taakkaani. Näin jälkikäteen mietittynä luulen että se edesauttoi onnistumista tupakoinnin lopettamisessakin. Siksi se lopettaminen varmaan tuntuikin niin hyvälle, kun oli tunne että, elämä lähtee menemään parempaan suuntaan ja että voin ruveta pitämään itsestäni parempaa huolta.

 Koska unen laatu oli selvästi heikompaa lopetettuani, niin kokeilin niitä nukahtamislääkkeitä taas. Opamaxista ja Mirtazapinista ei kumminkaan ollut mitään apua. Kuvittelin myös että uniongelmat voisivat olla vieroitusoireita tupakasta. Joitakin viikkoja seurattuani tilannetta, tilaan lääkärille ajan, koska tilanne menee vain pahemmaksi . Joka yö toistuu samanlaisena. Juuri kun olen nukahtamassa säpsähdän tosi voimakkaasti hereille ja sitten vähän ajan päästä vasta nukahdan uudestaan. Nukun noin 1-3 tuntia ja herään johonkin uneen, nukahdan taas ja sama homma herään jonkun ajan kuluttua taas uneen. Herään monesti yön aikana ja yhtäjaksoista unta ei tule ollenkaan. Aamulla on semmoinen olo, ettei olisi nukkunut lainkaan. Yö toisensa jälkeen huonoilla unilla vie kaikki voimat ja työpäivän jälkeen ei jaksa tehdä enää mitään.

Lääkäri määrää verikokeita, kilpirauhanen tutkitaan ja samoin sydän ja keuhkot. Lisäksi saan uuden lääkkeen mitä kokeilla nukkumiseen. Tenox ei kumminkaan tehoa. Verikokeista ei selviä mitään outoa ja kilpirauhanen, sydän ja keuhkotkin on kunnossa. Seuraava lääke on Surmontil. Sekään ei vie tajua kankaalle, vaan sama levoton meininki jatkuu yö toisensa jälkeen. 

Ensimmäisen puolen vuoden aikana tupakoinnin lopettamisesta lihoin reilusti yli kymmenen kiloa. olen aina ollut tosi hoikka ja tuntui järkyttävälle huomata miten äkkiä paino nousi ja kroppa muuttui ihan toiseksi. Koska olin pitkiä päiviä töissä ja työni oli fyysistä niin en enää illalla jaksanut muuta kuin maata sohvalla. Jossakin vaiheessa aloitin kuntosali harjoittelun, mutta en enää muista tarkkaa aloittamisajankohtaa. 

Koska noista lääkäreiden määräämistä lääkkeistä ei ollut mitään hyötyä niin kokeilin myös luontaistuotekaupan valikoimaa. Lisäksi huolehdin että unihygienia asiat on kunnossa.  Koko ajan uskottelen itselleni että kyllä minä vielä nukun kunnon yöunet. Kesälomallani sain hieman voimia takaisin koska ei tarvinnut rehkiä töissä.

En ole ihan pienestä vaivasta menossa lääkärille valittamaan ja tässäkin ongelmassa aina välillä odotin ja toivoin että nukkuminen onnistuisi ja voimat palautuisivat ihan itsekseen. Niinpä ei sitten kumminkaan käynyt ja puoli vuotta meni aika sumussa ja nopeasti.