Heinäkuu 2012 - Tammikuu 2013

Taas teki kesän lepäily hyvää ja oikein odottelin että koulu taas alkaisi. Opiskeluissa oli tulossa paljon kiinnostavaa ja energiaa vievää toimintaa. Kun kerta opiskelemaan oli ruvettu niin halusin ottaa kaiken mahdollisen opin ja hyödyn siitä. Vaikkakin vähän harmitti se että jouduin toisen vuoden suorittamaan työssäoppien, koska koin että jään jostakin paitsi.
Olin myös kahtena iltana viikosta aikuislukion englannin tunneilla, mutta jouduin lopettamaan niillä käynnin koska en vounut oleilla siinä rakennuksessa missä opetus oli.

Syyslukukauden alku menikin hyvin kunnes käsittämättöman kovat päänsäryt taas alkoivat. Monena aamuna sain herätä päänsärkyyn ja oli rankkaa aloittaa päivä hirmu lääke satsilla. Jotka eivät edes välttämättä auttaneet. Buranaa, Ibusalia, Panadolia, Panacodeja ja migreenilääkettä. Se on aika pelottavaa kun olet jo päivan aikana ottanut 3 x 800mg Buranaa ja 3 pore Panacodia, eikä särky helpota vieläkään.
Päänsärky alkoi myös jos tein vähänkin jotain fyysistä. Esimerkiksi raahasin kauppakassin kotiin kolmanteen kerrokseen tai otin muutaman juoksuaskeleen bussiin keretäkseni. Päätä särki niin kovasti että monesti piti luovuttaa päivä kesken ja lähteä kotiin lepäämään.
Lääkärissä kävin taas valittamassa päänsärystä, mitattiin verenpaine ja kosketettiin etusormella nenään. Kerroin että niskakin on kipeä ja että mielestäni päänsäryt olivat muuttuneet erilaisiksi ja entistä kovemmiksi mitä ne ennen olivat olleet. Kerroin myös siitä että en jaksa oikein kiivetä rappusia kunnolla ja että reisiini käy koskemaan todella kovasti pienenkin kiipeämisen jälkeen. Koska olin jo hoidettavana Iho-ja allergiasairaalassa niin  lääkäri neuvoi ottamaan yhteyttä sen lääkäriin ja selvittämään johtuuko päänsäryt astmasta. Soitin lääkärille ja Sain astmalääkkettä jonka pitäisi kuulemma helpottaa päänsärkyjä jo parissa viikossa. En muista lääkkeen nimeä ja näköjään sairaalasta pyytämistäni minua koskevista papereista puuttuu osa. Kun saan kaikki tiedot niin täydennän tätä.
Päänsäryt eivät kumminkaan helpottaneet. Minulle määrättiin rasituskokeet ja käynti fysioterapeutilla.

Koivun siedätyshoito aloitettiin glusterina eli nopeutetulla kaavalla. Jo toisen pistoksen jälkeen kävi selväksi että olen aivan liian herkkä siihen. Siirryttiin normaaliin kaavaan mutta sekin oli liian rankkaa minulle. Kokeiltiin herkällä kaavalla ja pikkuhiljaa se rupesi toimimaan. Kävin noin kerran viikkoon piikillä ja ne päivät olivat tosi rankkoja. Pistoksen jälkeen tuli hirvittävä väsymys ja kylmä, maha turposi ja toisinaan tuli allerginen reaktio niin että kasvot ja rinta meni punaiseksi. Siedätyspäivinä ei oikein jaksanut tehdä mitään ylimääräistä. Piti vaan lepäillä ilta. Muutaman kuukauden jälkeen oireet onneksi helpottivat.

Loppukesästä otin myös ympäristökeskukseen yhteyttä, koska epäilin asuntoni kuntoa ja sisäilmaa. Olin huomannut että jos oleilen vaikka viikon lomilla koulusta kotonani, niin minua väsytti todella voimakkaasti. En oikein jaksanut tehdä mitään ja teki mieli vaan mennä nukkumaan. Epäilin myös muita oireita.
Jouduin odottelemaan 3 kuukautta koska oli jonoa. Sitten kun sieltä tultiin mittailemaan niin ei löytynyt kosteusvaurioon viittaavaa. Joten ei voitaisi tutkia enempää. Selvisi kumminkin semmoinen asia että talon ilmastointilaite oli ollut rikki ja se oli huomattu siihen aikaan kun rupesin vaatimaan tutkimuksia. Sovittiin että kuulostelen oloani ja palaan asiaan myöhemmin jos oireet eivät helpota ja että ilmastointilaitteet saadaan säädettyä oikein.

Joulua kohti mentäessä voimat väheni ja väsymys vaan lisääntyi.
Harjoittelupäivän jälkeen en illalla enää jaksanut tehdä mitään. Välillä saatoin vaan istuskella ja ihmetellä voimattomuuttani. Kroppani oli taas kerännyt nestettä ja olin turvoksissa kasvoista ja keskivartalosta. Maha oli huonossa kunnossa ja ei oikein kestänyt mitään mitä söin.
Satuin juttelemaan erään opettajan kanssa tilanteesta ja oireistani. Hän kysyi että onko minulta otettu hiivaviljelmää milloinkaan. Ei ole otettu. Soitin terveyskeskukseen että voisiko semmoinen tehdä. Sieltä sain vastaukseksi että niitä tehdään vain todella sairaille ihmisille jotka ovat jo sairaala hoidossa. Ja että se lääketiede mitä siellä edustetaan ei tunnusta hiivasydroomaa. Kerroin tämän opttajalleni ja hän neuvoi minua ottamaan yhteyttä antioksidantti klinikalle.
Varasin sieltä ajan, mutta taas oli jonoa ja joutuisin odottelemaan jonkin aikaa. No siihen oli jo totuttu.

Tammikuu 2012 - Heinäkuu 2012

 Kevättalvi koulussa oli rankkaa aikaa, koska päänsäryt olivat toisinaan todella kovia. Päivät menivät niin että, koulusta päästyäni en illalla enää jaksanut oikein tehdä mitään. Olin aivan voimaton ja en enää saanut mitään ajoiksi kotona.

Meidän luokan sisäilmasta kärsi muutkin oppilaat, oli päänsärkyä, toistuvaa flunssaa, ja suurin osa oli todella väsyneitä loppu päivästä.

Itselläni nuo homeet tuntuisi vaikuttavan myös keskittymiskykyyn. Oli aika vaikeaa välillä kuunnella teoria tunteja.

Kuulemma koulua oli tutkittu, mutta hometta ei ollut, oli sisäilmaongelma. 

Otin itselleni salikortin että voisin kohottaa kuntoani, no aika pian osoittautui että sillä salilla on ihan turha kohottaa yhtään mitään. Aivan kauhea sisäilma. Sain onneksi sopimuksen purettua ilman mitään kärhämää.

Koska vointini huononi koko ajan ja koulussa oleminen oli hankalaa, päätettiin että opiskelen toisen vuoden ja tutkintoni loppuun työssäoppien. Se harmitti tosi  paljon  koska tykkäsin koulusta ja tuntui että olin viimeinkin löytänyt oman juttuni. 

Viimeiset 8 viikkoa kevätlukukaudesta olivat työssäoppimista. Minulla oli jo paikka tiedossa minne menisin. Jo ekan päivän jälkeen alkoi tuntua sille, että minä en siellä kahdeksaa viikkoa pystyisi olemaan. Olin kolme päivää. Etsin uuden paikan ja onneksi löysinkin sellaisen. Siellä sitten suoritin työssäoppimisen. 

Kesäloman alkaessa oli säästöt käytetty ja rahat loppu. Kunto oli tosi huono ja kesätöitä ei ollut. Muuta vaihtoehtoa ei enää ollut kuin soittaa sossuun. Kerroin tilanteeni kunnostani ja ongelmistani saada töitä noitten homeisten rakennusten takia. Kerroin myös hakeneeni töitä ja siitä että en niitä saanut. Sain sieltä rahaa ja resepteihin maksusitoumuksen kesä- ja heinäkuulle. Kesan keräisin voimia syksyllä jatkuvia opiskeluja varten.

Kesäkuussa pakkasin kamat ja lähdin pariksi viikoksi ystävän luo Itä-suomeen. Viikon oleiltuani heillä ystäväni hämmästelee kasvojeni muuttunutta muotoa. Minulla on kuulemma poskipäätkin olemassa. Painoni oli tippunut viikossa muutaman kilon, vaikka en todellakaan ollut syönyt mitenkään kevyesti juhannuksesta johtuen. Kroppani ja kasvoni olivat keränneet nestettä ja olivat todella turvoksissa. Päästyäni terveeseen rakennukseen, ensimmäisen vuorokauden kävin vessassa todella useasti. Sen tosiaankin tuntee ja näkee miten keskivartalo ja kasvot silenee kun nesteet lähtee kropasta.

Tämän tajuttuani minulle selkiytyi monikin asia. Entisessä työpaikassani olin koko ajan turvoksissa ja koska kotini oli terve rakennus niin viikonloppuna sain ravata vessassa koko ajan. Olin hieman ihmetellyt sitä että koko ajan oli vessa hätä. Oloni koheni monella muullakin tapaa ja jaksoin paljon enemmän tehdä asioita.

Keväällä selviteltiin myös Iho-ja allergia sairaalassa sitä voisiko minulle aloittaa siedätyshoidon koivulle. Kouvuallergia oli muuttunut tosi pahaksi ja oli paljon ruoka-aineita mitä en vounut käyttää ristiallergioitten takia.

Mainitsin ensimmäisellä käynti kerralla lääkärille kohtaamistani ongelmista homeiden kanssa. Kuvittelin että siellä jos missä saisin ymmärrystä ja asiani otettaisiin tosissaan, koska terveyskeskuslääkäri oli niin antanut ymmärtää.

No siellä oli kumminkin semmoinen lääkäri, minkä suhtautuminen oli sitä luokkaa että mitään homeista johtuvaa sairautta ei ole ja että netistä ei kannata tietoa kaivella. Enpä sitten jaksanut enempää käydä siinä asiasta vääntämään, kun olin tässä vuosien varrella joutunut kohtaamaan jos jonkinmoista kohtelua noitten lääkäreitten osalta.

Siedätyshoito koivulle aloitettaisiin syksyllä. 

Heinäkuu 2011 - Tammikuu 2012

Asunnon myynnin ja töiden loppumisen jälkeen pakkasin tavarani ja siirsin ne sukulaiseni varastoon odottaamn kunnes selviää mihin kaupunkiin muutan. Kesäkuussa sain tiedon että pääsen opiskelemaan Helsinkiin. Rupesin etsimään asuntoa. Asunto järjestyi Malmilta yksityisen vuokraamana. 

Kesän keräsin voimia ja sain muutamaksi viikoksi pienen kesätyön. Asustelin pari kuukautta sukulaiseni luona ja yritin saada voimia ja kuntoa takaisin mikä oli mennyt entisessä työssäni. Söin terveellisesti ja sellaista ruokaa mikä ei aiheuttanut vatsaongelmia, harrastin liikuntaa koska taas jaksoin jopa hölkätä. Kuntoni koheni todella paljon kesän aikana ja pitkästä aikaa oli hyvä olla. Tuntui että pystyn ihan mihin vaan.

Elokuun alussa muutan Helsinkiin. Uusi kaupunki, uusi koti, uusi arki opiskelijana. Olin innoissani uudesta elämästäni. Viikon asuttuani asunnossa, tajuan että olen joutunut taas väärään paikkaan. Vointini huononi tosi äkkiä ja kesällä saatu kunnon kohoaminen oli tipotiessään.Oli aika kauheaa huomata että on uudessa kaupungissa, uudessa kodissa ja uudessa elämässä ihan yksin. Rupesin selvittelemään vaihtoehtoja ja etsimään asuntoa.

Muistelin lukeneeni joskus jostakin, että on olemassa kotitestejä, millä voi testata itse asuntonsa. Netistä löysin Biofacto finland nimisen firman josta tilasin testin. Halusin varmistua asiasta ennen kuin lähden etsimään uutta asuntoa. Tein testin ja lähetin sen analysoitavaksi. Tulokseksi sain että asunnossa on sädesientä ja että olisi hyvä tutkia asiaa lisää.

Ilmoitan tilanteestani vuokranantajalle. Kerron että olen joutunut aikaisemminkin tekemisiin homeiden kanssa ja että nyt on aivan samat oireet palanneet. Kerron että olen tilannut testin netistä ja että odottelen tuloksia. Lupaan lähettää ne hänelle. Kerroin myös että ne ovat suuntaa antavia siitä että kannattaako asuntoa ruveta tutkimaan tarkemmin. Saatuaan tulokset vuokranantajan suhtautuminen asiaan on todella huonoa. Pitää testiä ihan huuhaana ja minua yliherkkänä kuvittelijana. Yliherkkähän minä olenkin nimittäin sädesienelle. 

Tulee taas aika kylmää kohtelua ja kuin ihmeen kaupalla löydän itselleni asunnon.

Haluan muuttaa mahdollisimman pian uuteen asuntoon. 

Vuokranantajani eivät käy tutkimaan asuntoa tarkemmin, vaikka kerron että kyppärin lattiat eivät kuivu kovinkaan nopeasti kovasta ilmastointilaitteen huminasta huolimatta. Missään asunnossa missä olen asunut ei ole tullut vastaan tuollaista. Mielestäni kulppärin seinälaattojen välit näyttivät myös olevan huonossa kunnossa. Ei kun vaan uutta vuokralaista asuntoon. 

Myöhemmin olenkin tajunnut että he halusivat töykeydellaan saada minut pihalle etten kävisi vaatimaan tarkempia tutkimuksia.

Koska minulla ei ollut kunnon tukiverkoa niin jouduin ottamaan muuttofirmalta auton ja muuttomiehet. Muutto ja noin yhden kuun vuokran menetys tekevät ison loven opiskelua varten säästämiini säästöihin.

Muuttoa edeltävän viikonlopun pesin ja puhdistin tavaroitani. Pesin kaikki vaatteet ja tekstiilit kovissa lämpötiloissa osa selvisi siitä osa ei. Oli tosi rankka viikonloppu tehdä kaikki se työ homeisessa asunnossa.

Malmin asunto teki selväksi sen miten pahassa jamassa minun terveus on ja miten paljon pahaa entinen työpaikkani oli minulle aiheuttanut. 

Uusi asunto ei tuntunut niin huonolle paikalle. Tosin koulu mitä olin alkanut käymään vaikutti olevan jonkinlaisissa ongelmissa.

Olin iltaisin aika väsynyt ja en oikein tiennyt mistä se johtuu, koulusta vai kodista. Jatkoin kumminkin sinnikkäästi opiskelujani. Joululomalla lepäilin ja keräsinn voimia kevät lukukautta varten.

Tammikuussa käyn eräässä logistiikka firmassa työhaastattelussa tulevan kesän kesätyöpaikkaa varten.

Kaikki menee hyvin kunnes kerron että olen toutunut tekemisiin homeiden kanssa edellisessä työpaikassani.

Kyllä taas muijan ilmeestä pystyi lukemaan mitä mieltä se on asiasta. Samalla hetkellä se varmaan painoi työhakemukseni roskakoriin. Ja pisti mieleen että tälle ei ikinään töitä tästä firmasta, tulee vaan aiheuttamaan ongelmia. Surullista ja toisaalta hauskaa oli seurata kun se yritti kumminkin viellä vähän keskustella ja kysellä minulta asioita, ihan vaan peittääkseen tilanteen todellisuuden. 

No parin viikon päästä tulee postia, että valinta ei tällä kertaa osunut teihin. Eli ei kannata mennä kertomaan mitään mistään altistumisistaan jos aikoo edes päästä kokeilemaan työtekoa. Muistaakseni ehdotin että voin tulla kokeilemaan työtiloja ennen varsinaisen työsopimuksen tekoa ja jos ei onnistu niin en sitten ota työtä. Mutta enpä saanut tämmöistäkään vaihtoehtoa.

Tammikuu 2011 - Heinäkuu 2011

Opiston kurssilla tutustuin erääseen toiseen opiskelijaan, jonka kanssa aina kahvitauolla juttelin. Kerran tuli puhetta tästä minun tilanteesta ja kerroin hänelle mitä minun viime vuodet oli olleet. Hän sanoi sen sanan ääneen mikä aiheuttaa jokaisessa jotakin reaktiota. Ja se sanahan on HOME! Hän kertoi että oli ollut ennen töissä sisäilmaongelmaisessa rakennuksessa. Siellä hän oli toistuvasti saurastellut ja ollut sen takia poissakin töistä. Vasta kun oli vaihtanut työpaikkaa olo oli kohentunut ja sairastelu ja oireet hävinneet kokonaan.

Päässäni alkoi asiat yhdistymään mitä enemmän kaivoin tietoa aiheesta ja mietin omaa historiaani, niin sitä varmemmaksi tulin siitä että työpaikallani on sisäilmaongelmia.  Olin ollut välillä niin väsynyt että en ollut osannut huomioida kaikkia muita oireita mitä minulla oli ollut unettomuus aikana.

Olin Innoissani siitä että vihdoinkin selittämättömiin oireisiin löytyisi syy. Menin työterveyslääkärin vastaanotolle toiveikkaana että nyt saan vihdoinkin apua. Olin listannut asioita mitä homeet voivat aiheuttaa ihmiselle ja mitä minulla oli ollut viimevuosien aikana. Olin kärsinyt nenän tukkoisuudesta ja ärsytyksestä, nuhasta, poskionteloiden kirvelystä, kurkun kuivuudesta, väsymyksestä, päänsärystä, nukahtamisvaikeuksista, heräilystä, migreenistä, ihon punoityksesta, suolistokouristuksista, vatsakivuista, lisääntyneestä virtsaamisen tarpeesta, hengenahdistuksesta, pistävästä tunteesta kurkussa ja allergioista.

Kerroin lääkärille epäilyistäni ja annoin listani hänelle luettavaksi. Lääkärin olemus muuttui hetkessä todella rauhattomaksi. Se rupesi vauhkoamaan minulle että oireiitteni aiheuttaja voi olla mikä vaan, mutta ei ainakaan home. Se oli niin outo reaktio lääkäriltä että muistan sen varmasti loppuelämäni. Kun hän siitä vähän rauhoittui, niin hän ojensi listani takaisin ja katsoi minua ja antoi ymmärtää että ei todellakaan aio ymmärtää minua. Olin aika hämilläni koko lääkärissä käynnistä ja siitä suhtautumisesta. Oli aika kauheaa kun menet toiveikkaana hakemaan apua ja saatkin sitten ymmärtää että tuo ihminen ei aio sinua auttaa millään tavalla.

Keuhkosairauksien poliklinikalla tehdyistä tutkimuksista ei löydy mitään astmaan viittaavaa. Kerroin sielläkin home epäilyistäni. Mutta kerta ei ole astmaa niin ei sitten vissiinkään ole mitään muutakaan selitystä sille että ei henki kulje. Enempää ei sitten tutkitakkaan kun kerroin että olen hakenut opiskelemaan ja jos pääsen niin lähden työpaikastani. Iho-ja allergiapuolen tutkimuksissa todettiin atooppinen- ja akneiho sekä siitepölyn aiheuttama allerginen nuha.

Viimeinen puoli vuotta töissä oli todella helvettiä. Siirryttyäni kassalle näin sellaisia asioita mitä en ollut ennen osannut huomioida. Tajusin myöskin sen miten pahassa välikädessä olin myymäläpäällikkönä ollut myyjien ja pomojen välissä. Ja kun viimeiset vuodet olivat olleet mitä olivat niin en yhtään ihmettele että oli jäänyt asioita huomaamatta. Siinä talossa ei osattu puhua todellisista asioista ja epäkohtien korjaaminen oli mahdotonta. Lisäksi muutaman kerran minuakin uskottiin vasta sitten kun asian selvittäminen meni osaltani itkuksi. Yleensä jos jotakin vakavampaa asiaa yritti selvittää niin se pistettiin ihan vitsiksi tai ei haluttu uskoa muita kuin erästä työntekijää, joka oli onnistunut jotenkin pyörittelemään pomot pikkusormiensa ympärille. Tämä työntekijä kohteli muita työntekijöitä todella inhottavasti ja tästäkään ei kukaan saanut pomoille sanottua mitään kun se olisi kuulemma ollut ihan turhaa. Tämäkin epäköhta selvisi karuudessaan minulle vasta sitten kun olin luopunut myymäläpäällikönpaikasta. Asiat olivat aika huonosti mutta minua se ei oikeestaan enää kinnostanut ollenkaan.

Kerran jouduin riitaan pomojeni kanssa siitä kun en halunnut heille enää juurikaan jutella. He tivasivat milloin aion lopettaa pelleilyni ja vastasin vaan että ei minulla ole heille enää mitään asiaa. Jotenkin se riita päätyi siihen että sanoin mitä olin kuullut muilta työntekijöiltä. Kerroin että he olivat luoneet semmoisen ilmapiirin että ihmiset eivät uskalla jäädä sairaslomalle tai mennä lääkäriin ja että heitä pelätään. Riita johti siihen että kun minulla oli seuraava päivä vapaata he esittivät jokaiselle työntekijälle muutaman kysymyksen liittyen sairaslomiin ja heihin. Minut kutsuttiin juttusille ja tehtiin selväksi että kukaan ei pelkää mitään ja että minä valehtelen. 

Juteltuani muutaman työkaverin kanssa he kertovat että kysymykset on muotoiltu silleesti että niihin ei voi vastata kuin kyllä tai ei ja että ne esitetään kasvotusten. Mitään perusteluja ei pyydetä. Luulen että vastaukset olisivat saattaneet olla erilaisia jos ne olisi annettu vaikka nimettömänä. Aika karulle tuntui tuo kyykytys. No siitä voin ainakin olla ylpeä että olin siinä talossa ainoa joka uskalsi sanoa asioita ääneen. 

Jotain pomojen arvostuksesta työntekijöitänsä kohtaan kertoo myös se, kun suomessa ihmisten ostovoima heikkeni niin osa-aikaisten työntekijöiden tunnit pudotetaan minimiin ilman että heitä siitä varoitetaan tai heille siitä kerrotaan. Eli esimerkiksi sopimuksessa on ollut 15 tuntia viikossa, mutta koko töissä olo ajan he ovat tehneet noin 30 tuntia viikossa. Niin kyllä pieni varoitus tai ilmoitus asiasta olisi ollut paikallaan. Samaan aikaa työnantajille ilmestyy uudet ja helvetin kalliit autot. Ei tuntunut kuulemma kivalle joistakin työntekijöistä tämä.

Minä laitoin asuntoni myyntiin keväällä ja sain sen myytyä. toukokuun lopussa olisi muutettava siitä pois. sanoin itseni irti ja lopetin työt toukokuussa. Loppuajan olin sairaslomalla koska minulla oli jo tosi vaikea koivuallergia.

Jännä juttu sekin että olin ensimmäinen työntekijä joka joutui antamaan kirjallisen irtisanoutumisen. Samaan aikaan eras toinenkin työntekijä irtisanoutui ja myöhemmin sain selville että sen ei tarvinnut sitä kirjallisesti tehdä. Ei taaskaan tuntunut kohtelu kovinkaan hyvälle.

Loppuajasta juttelin toisen pomoni kanssa tuosta home asiasta. Se sanoi että entisten omistajien aikaan rakennusta on tutkittu homeiden osalta, kun joku työntekijä on sairastellut ja epäillyt hometta. Mitään kuulemma ei ole löytynyt. Minä veikkaan että kun kyseessä on iso talo niin on vaan vähän jostakin nurkasta tutkittu ja todettu että ei hometta. Näin on saatu se ihminen hiljennettyä. Jos tämä tieto olisi tullut minulle ennen irtisanoutumistani niin olisin kyllä ruvennyt vaatimaan asioiden tutkimista. Paska juttu. Mutta olempahan entistäkin vakuuttuneempi siitä että olen oikeassa. Haluaisin tietää mitä tälle ihmiselle kuuluu ja että onko hän ylipäätään enää elossa.

Heinäkuu 2010 - Tammikuu 2011

Kesä meni ihan kivasti ja elokuussa se sitten napsahti ajokortti kouraan. Siitä innostuneena mietin jo vähän uusia kuvioita elämääni ja mahdollista opiskelua tulevaisuudessa. Syksyllä ilmoittauduin parille kansalaisopiston kurssille ja jos opiskelu tuntuu hyvälle niin sitten vaan kevään yhteishaussa kouluun hakemaan.

Syksyn tultua ja siitepölykauden loputtua lopetan allergia lääkkeiden käytön. Kuukauden sisällä olen niin huonossa jamassa, että en jaksa enää pyöräillä töihin vaan pitää siirtyä kulkemaan kävellen. Töissä rappusten kiipeäminen tuntuu tosi vaikealle, väsyttää ja on vaikea hengittää. Kotona ei jaksa tehdä enää mitään työpäivän jälkeen. Unet huononevat myös taas. Pelottaa että minun elämästäni tulee taas samanlaista painajaista mitä se oli sen 2 vuotta, kun en saanut nukuttua kunnolla. Olin ihan kauhean pettynyt tilanteeseen ja niin tuntui olevan työnantajanikin. Olinhan kumminkin yrittänyt noudattaa heidän toivetta siitä että olisin yhtäjaksoisesti niin pitkään sairaslomalla, että olen sitten työkunnossa kun palaan. No työkunnossa olin kun palasin töihin, mutta se työkunto voi näköjään mennä tosi äkkiä. Ja nyt minä taas aiheutan heille tämmöisen tilanteen. Sen kyllä aisti miten niitä vitutti se tilanne. 

Lääkäriin piti taas raahautua ja sille samalle pelottavalle työterveyslääkärille millä olin aiemminkin käynyt. Lääkäri määräsi astma tutkimuksia. Piti puhallella pef-mittauksia töissä ja kotona, lääkkeen kanssa ja ilman. Näistä kun ei mitään selvinnyt niin laittoi lähetteen Keuhkosairauksien poliklinikalle. jonne pääsin tutkittavaksi Joskus helmikuussa.

Syksyllä ennen kuin kuntoni huononi, olin kertonut työnantajilleni että kaipaisin jotain uutta haastetta elämääni ja että työssäni tuskin tulisi enää mitään uutta opittavaa. Heillä ei minulle ollut mitään haasteita enää tarjottavana joten senkin takia menin niille kansalaisopiston kursseille. Kun huomasin että kuntoni huononee ja että en meinaa jaksaa hoitaa työtäni ja vapaa-ajalla käymiäni kursseja niin ehdotin työnantajilleni että jatkaisin myymäläpäällikön töitä, mutta pienemmällä tuntimäärällä ja että rupeaisin opettamaan ja jakamaan töitäni jollekkin muulle työntekijälle. Senkin takia pidin sitä hyvänä ehdotuksena kun olin aikeissa lähteä jossakin vaiheessa talosta pois. Tähän ei suostuttu ja tein sitten semmoisen ratkaisun että luovuin myymäläpäällikön paikasta ja ilmoitin että menen kassaan töihin. Ajattelin että se ei ole niin raskasta fyysisesti mitä entinen työ oli. Jos olisin ollut selvännäkijä tuolloin ja nähnyt mitä tulevaisuudessa tapahtuu, niin olisin tehnyt asiat aivan eri tavalla. Työnantajieni paska suhtautuminen, pelko siitä että elämäni muuttuu taas puolikuolleena olevaksi ja että joudun luopumaan uusista asioista mitä olin saanut elämääni niin ratkaisu minkä tein tuntui silloin ainoalle vaihtoehdolle. En halunnut taas sitä sairasloma kierrettä ja tappelua Kelan kanssa. ne kaikki oli viellä liian tuoreessa muistissa. Olin valmis luopumaan hyvästä palkastani ja laskeskelin millä pärjäisin juuri ja juuri kuussa. Ajattelin että jonkin aikaa voisin elää tosi tiukilla kunhan vaan saisin pidettyä edes jotenkin itseni toiminta kykyisenä.

Työpaikalla oli aika nihkee ja räjähdysaltis tynnelma. Ja viimeiset kuukaudet olivat todella kauheita.

Minun ei paljon huvittanut enää jutella työnantajilleni ja puhuinkin heille vaan pakolliset tervehdykset. Lopetin asioistani puhumisen heille, kun ei siitä mitään hyötyä ollut ikinään oikein ollutkaan ja nyt tuntui niin vahvasti sille että he halusivat vaan minut mahdollisimman äkkiä pois talosta. Kaipa ne olivat niin kyllästyneet sairasteluuni mihin ei kumminkaan ollut löytynyt mitään syytä. Tuntuihan se tosi pahalle kun ei päästy sopimukseen millä olisin jaksanut työni hoitaa, olin kumminkin vuodesta toiseen tehnyt ylitoitä ja niin hyvin työni kuin vaan ikinään osasin.

Joulukuussa lopetin myöskin alkoholin käytön kokonaan. Ajattelin että kun siitä ei mitään hyvää seuraa ja krapuloiden takia menee päiviä roskakoriin niin miksi ihmeessä minä sillä oloani pahentaisin. Tämä ei kumminkaan ollut mikään loppuelämän päätös, vaan olisin ilman niin pitkään kun se hyvälle tuntuisi. Yllättävää suhtautumista ihmisiltä kyllä riitti. Tuntui että baariin ei saa selvinpäin ja ilman syytä mennä. Suomessa saa olla juomatta vain hyvistä syistä, syitä ovat raskaus, absolutismi, uskonto kieltää, lääkitys, kuskina olo. Mutta kuinka outo oletkaan jos et ole mitään noista. Kuinka paljon sitä joutuikaan selittelemään ja kuinka se ihmisten suhtautuminen sinuun muuttui. Minähän vaan yritin parantaa elämänlaatuani. Mitä se kellekkään kuuluu miksi en käytä alkoholia. Jonkinlaista syrjintää taisin kokea joidenkin osalta.

Hullu se on, kun se ei juo!

Tammikuu 2010 - Heinäkuu 2010

Sairasloman alkuvaiheista en muista oikein mitään. Lepäilin ja kävin ulkona kävelyllä. Sen muistan kumminkin aina, miten kauniille silmäni näyttivät kun niistä hävisi verestävyys ja punotus. 

Sain kokeiltavaksi myöskin Insomin lääkkeet. Niitä käytin jonkin aikaa kun oletettiin että niistä oli apua. Näin jälkikäteen tiedän että apu nukkumiseen tuli siitä että en ollut työpaikalla.

Takapakkia toipumiselleni tulee siitä, kun serkkuni tekee itsemurhan. Omat ongelmat tuntuu niin pienille ja päässä pyörii vaan ajatus, että milloin tästä painajaisesta saa herätä. Onneksi pystyin käsittelemään asiaa psykoterapiassa ja psykiatrin vastaanotolla. Ystävistä on myöskin suuri apu.

Kela aiheuttaa myös harmaita hiuksia ja hankaloittaa elämää. Kela on myöntänyt sairauspäivärahaa vain tammikuun loppuun, vaikka sairaslomani kestää maaliskuun loppuun. Syynä on se että minulla ei muka ole lääkkeellistä hoitoa unettomuuteeni. Psykiatri kirjoittaa taas uuden B-lausunnon jossa se toteaa jo toiseen kertaan että on määrännyt minulle Insominia, kun aikaisemmat erilaiset antidepressantit ja bentsodiatsepiinit eivät ole unettomuuteen vaikuttaneet. Sain myös Diapam resptin. 

Kelalta tulee kumminkin hylätty päätös. Vähän vaikeuttaa toipumista nuo kelan kikkailut.

 Menen maaliskuun lopussa kontrollikäynnille ja nyt minulla vaihtuu psykiatri, koska edellinen on lomalla. Kerron tilanteesta Kelan kanssa ja sen että rahat on loppu ja on varmaan pakko palata töihin vaikka en koe olevani viellä täysin kunnossa. 

Päätetään että olen viellä kuukauden sairaslomalla ja että kokeilen Tolvonia. 

Psykiatri vaihtaa B-lausuntoni työkykyyn vaikuttavien sairauksien tärkeysjärjestystä.

Aikaisemmin ykkösenä oli F 51.0 Vaikea ei-elimellinen unettomuus. Tällä ei rahaa tullut, mutta kun laitettiin ykköseksi F 41.3 Sekavamuotoinen ahdistuneisuushäiriö. Niin rahat tuli takautuvasti heti. Aiemmassa lausunnossa oli jo mainintoja oloni kohenemisesta, mutta tähän kirjoitettiin, että olen alavireinen, ahdistunut ja väsynyt. Oireilee keskittymiskyvyttömyydellä, on päättämättömyyttä, omanarvontunto heikentynyt, on helposti väsyvä ja masentunut mieliala ja unettomuuden vuoksi myös huomattavaa väsyneisyyttä päivisin. Eli vaikka oloni oli jo huomattavasti parempi mitä sairasloman alussa, niin minusta piti tehdä masentunut ja ahdistunut että sain Kelalta sen mikä minulle kuuluikin.

Välillä vähän ihmetyttää nää touhut.

Sairaslomani aikana tutkitaan kunnallisen puolella myös jaloissani ollutta pitkäaikaista ihottumaa joka pahenee talvisin. Siitä otettiin koepala kun lääkäri ei osannut sanoa onko se Psoriasista mitä on meillä suvussa vai punajäkälää. Ei ollut onneksi kumpaakaan ja kortisonilla se lopulta talttui siedettävään kuntoon. Ja koska oltiin menossa kohti kesää niin sitä ei enempää tutkittu kun kesällä se hävisi kokonaan.

Neuloin tosi paljon sairaslomallani. Se oli mukavaa, kun huomasin että osasin viellä kaiken mitä olin joskus nuorena oppinut. Minulla oli semmoinen kymmenen vuoden tauko noissa käsitöissä. Tarve neuloa ja tehdä käsillä tuli tosi voimakkaana takaisin.

Keksin myös sairaslomani aikana että voisin mennä vihdoin ja viimein autokouluun. Osittain myös siksi kun pikkusiskoni oli sen juuri saanut käytyä. Miksipä en minäkin voisi siitä selvitä. Autokoulu ja autolla ajaminen oli ollut minulle aikaisemmin isoja pelon aiheita. Kuvittelin että en opi ajamaan ja että tuon vaan onnettomuuksia teille. Siispä eikun vaan ilmoittautumaan. 

Huhtikuun lopussa palaan töihin, samoihin aikoihin joudun taas aloittamaan allergialääkkeiden käytön siitepölyjen takia. Kevät ja alkukesä sujuu ihan kivasti töissä ja autokoulussa. Mitä nyt pientä jännitystä ekalla ajotunnilla. Ensinnäkin myöhästyn siltä tunnilta 5 minuuttia, kun pelottaa niin paljon etten pääse kotonta lähtemään ajoissa. Mutta suuri pelko voitetaan ja ratista tartutaan kiinni ekaa kertaa elämässä. Kun sitten tärinältä ja jännitykseltä toivun, niin on kyllä voittaja olo. Suvin 30.v autoiluneitsyys meni. 

Kesäkuun lopussa on inssi ja se ei mene läpi, tulee kuukauden tauko kun autokoulun porukka on lomalla. Minun kohdallani tauko teki hyvää, vaikka luulin ensin että unohdan kaiken mutta jotenkin päässäni tapahtui oppimista kun en ajatellut koko ajamista vähään aikaan.

Huomaan että olenkin ihan kykeneväinen oppimaan uusia asioita. Ja halu oppia uutta kasvaa vaan lisää.

Kesäkuussa käyn lääkärissä, koska kasvojen, käsien ja rintakehän punoitus tulee töissä ja pahenee loppuviikkoa kohti mentäessä. Epäillään että pahvipoly aiheuttaisi sen. Allergialääkkeistä ei ole apua. Mietitään voisiko töitäni järjestää vähäksi aikaa niin että en olisi tekemisissä pahvilaatikoiden kanssa. Se ei oikein onnistu ja olen välillä lomallakin niin asia jää sen kummemmin tutkimatta.

Heinäkuu 2009 - Tammikuu 2010

Syksyllä lopetin allergialääkkeiden käytön ja kohti joulua mentäessä työkiireet lisääntyy ja päivät pitenee. 

Koska unenlaatu ei ole psykoterapiasta huolimatta parantunut yhtään pitää taas tilailla lääkäriltä aikaa.

Nyt sitten päädyn meille määrätylle työterveyslääkärille. 

Kerron lääkärille tilanteestani ja päädytään siihen että otetaan uudestaan samat verikokeet mitä noin puolitoistavuotta sitten. Lisäksi keuhkot, sydän ja kilpirauhanen tutkitaan.

Kokeista ei ilmene mitään poikkeavaa. 

Lääkäri kyselee työstäni ja työilmapiiristä. Ja taas kysellään tnnenko itseäni masentuneeksi ja tarjotaan siihen lääkkeitä. Niitä en kumminkaan halua kokeilla koska en tunne että olisin masentunut. Sitä myöskin tivaa minulta, että mitä siellä töissä on kun en siellä pysty olemaan. En oikein etes ymmärrä mitä se tarkoitti tuommoisilla kysymyksillä. Mutta luulen sen luulleen että olen työpaikkakiusattu tai jotain sen suuntaista.

Olin aika herkillä ja väsynyt tuossa vaiheessa, joten lääkärin olemus ja sen suhtautuminen asiaan hieman säikäytti minua. Jopa hieman pelotti mennä sen vastaanotolle.

Olen aamuisin niin väsynyt ja kipeä, että kun nousen sängystäni, niin minua koskee melkein joka lihakseen ja ensimmäisten askelten ottaminen on tosi kivuliasta. Jotenkin tuntuu että en saa otettua normaalia askelta vaan pitää varpaillaan hipsiä ensimmäiset metrit. Vessan peilistä minua katsoo nainen jonka silmien valkuaiset eivät ole olleet valkoiset viimeiseen vuoteen. Verestävän punaiset aamusta iltaan.

Myöskin ihoni voi todella huonosti. Kasvoihin ja varsinkin leukaperiini on tullut märkiviä patteja ja finnejä.

Keho on turvoksissa ja hengästyn helposti.

Ennen uniongelmiani pystyin nukkumaan päiväunia, mutta nyt sekään ei onnistu. Joten en etes sillä tavalla saa yhtään helpotusta tilanteeseeni. Kun yritän nukkua päivällä, niin juuri kun olen nukahtamassa säpsähdän hereille ja sen jälkeen on pakko nousta sängystä pois.

Yölläkin minulla on tosi voimakkaita asennon vaihtoja. kerrankin pyörähdin sängyssäni niin voimakkaasti että tipahdin sängystä ja löin pääni yöpöytään. tuntui että noin äkkinäisiin liikkeisiin en olisi valveilla ollessani etes pystynyt. 

Tätä oli jo jatkunut niin pitkään että oli vaikeaa oikein enää iloita mistään. Aina olin toiveikkaasti suhtautunut kaikkiin asioihin mistä olisi voinut olla apua. Kumminkin joka kerta tuli petyttyä ja piti taas valaa itseensä uskoa että viellä minä joku päivä nukun kunnon yöunet. Tahdoin saada selville sen että mistä tuo uniongelma johtuu. 

Välillä iski turhautuminen ja join itseni oikein kunnon känniin. Pieneksi hetkeksi ongelmat unohtuivat. Se ei ainaskaan parantanut tilannetta ja krapulat oli aivan kauheita. 

Olin varmasti aika kauhea ja pelottavakin ihminen tuossa vaiheessa. Suurin osa varmasti piti minua ihan hulluna ja en oikeestaan ihmettele sitä yhtään. Osa taas oli sitä mieltä että voisin jo lopettaa tuon höpsimisen ja jatkaa elämääni eteenpäin. Sitähän olin yrittänytkin tehdä koko ajan. Olin yrittänyt selvittää asioitani ja etsiä ratkaisuja ongelmiini jotta olisin voinut jatkaa normaalia työssäkäyvän ihmisen elämää. Olisin varmaan myös voinut ottaa ensimmäisen lääkärin tarjoilemat masennuslääkkeet vastaan ja turruttaa viimeisetkin tunteet niillä, mutta onneksi en tehnyt niin koska se ei tuntunut oikealta ratkaisulta.

Marraskuun lopussa jään parin viikon sairaslomalle kun en enää jaksa tehdä töitä ja kun työpaikalla on semmoinen tilanne että suurimmat joulu kiireet on osaltani hoidettu kuntoon. Olin idiootti kun laitoin työpaikan asiat itseni edelle, mutta yritin viimeiseen asti hoitaa työni ja olla tuottamatta työpaikalleni ongelmia väsymykseni takia. Olen aina ollut vähän ylisuorittaja noissa töissäni, koska kasvoin semmoisessa perheessä missä isä mittasi ihmisten arvostusta sillä miten kovia ne ovat tekemään töitä.

Sairaslomalta palattuani jaksoin tehdä vain muutaman päivän töitä ja jouduin jäämään uudelle sairaslomalla. Tämä oli kolmen viikon mittainen ja minulle sanottiin että voisin olla jatkoa silmällä pitäen yhteydessä taas samaan psykiatriin millä olin jo aiemmin käynyt.

Psykiatri toteaa minut työkyvyttömäksi ja saan sairaslomaa tammikuun loppuun saakka.

Työpaikalla suhtaudutaan suht hyvin sairaslomaani ja annetaan semmoinen ohje että ole vaikka kuinka pitkään sairaslomalla kunhan olet yhtäjaksoisesti ja työkykyinen kun palaat!